Suomalaiset koulukirjat esittivät vuosikymmenien ajan Neuvostoliitosta siloitellun kuvan, kertoo Helsingin Sanomat.
Ennen Neuvostoliiton romahtamista Suomi eli suomettuneisuuden aikaa. Ulkopolitiikassa oli otettava huomioon Neuvostoliiton etu, ja se heijastui myös sisäpolitiikkaan. Tämä taas näkyi koulukirjoissa, joissa Neuvostoliitosta kerrottiin varsin ruusuisessa valossa.
Nykyisen Opetushallituksen edeltäjä kouluhallitus tarkisti ja hyväksyi kaikki Suomen kouluissa käytettävät koulukirjat 1990-luvun alkuun asti. Kirjojen sisällöllä oli siis valtion virallinen hyväksyntä.
Esimerkiksi maantiedon oppitunneilla käytetty Naapurimaat-kirja kertoo, kuinka Leningradin kaupat olivat täynnä tavaraa.
– Äiti ja Nataša vaeltavat tavaratalon pitkässä käytävässä: Nataša saa uuden kesäkoltun ja äiti ostaa itselleen kengät. Lopuksi poiketaan suureen Gastronom-kauppaan. Äiti kerää sieltä perheen päivällisruuat: lampaanlihaa, leipää, voita, leikkeleitä, omenoita, appelsiineja ja piirakoita, kirjassa kerrotaan.
– Natašan elämä on turvallista; yhteiskunta huolehtii hänestä.
Todellisuudessa appelsiineja ei juuri neuvostokauppojen hyllyillä näkynyt. Suomalaislapsille käytännössä valehdeltiin Neuvostoliiton yltäkylläisyydestä.
Kirjoissa ei näy mainintoja Baltian maiden miehityksistä tai viattomien kansalaisista kyydityksistä Siperian vankileireille. Sen sijaan kirjoissa painotetaan, kuinka Neuvostoliiton talouselämä on kehittynyt ja kuinka maan ulkopolitiikan tärkeä tavoite on jännityksen lieventäminen Euroopassa.
Vielä 1950-1960 -luvuilla teetetyissä kirjoissa Neuvostoliitosta annetaan jokseenkin realistinen kuva, vaikka kuvailu onkin vähäeleistä. Suoranainen vääristely alkaa näkyä vasta 1970-1980 -luvulla.
Vuodelta 1979 peräisin olevassa Historian maailma -kirjasarjassa kerrotaankin, kuinka Venäjän helmikuun vallankumouksen jälkeen valtaan noussut väliaikaishallitus ei kyennyt ”riittävän tehokkaaseen uudistustoimintaan”.
– Siihen tarvittiin suuret massat ja kykenevä johtaja. Vallankumouksen johtoon astui Vladimir Lenin, suurten mittojen mies, kirja kertoo.
Leniniä ylistettiin myös Historia ja me -kirjassa vuodelta 1976, jossa Leniniä kuvailtiin ”Neuvostoliiton perustuslain nerokkaaksi suunnittelijaksi”. Itse perustuslaki tarjoaa kirjan mukaan ”kaikille kansalaisille laajat sosiaaliset, poliittiset ja henkilökohtaiset oikeudet”.
Historian maailma -kirjassa Venäjän sisällissodan ja punaisen terrorin käsittely jää varsin heppoiseksi.
– Sosialismin ”sisäänajo” maassa, jossa kansan sivistystaso oli hyvin alhainen, vaati runsaasti puhumalla suoritettua valistusta, kirja jatkaa.
Myös Neuvostoliiton taloudesta annettiin yltiöpositiivinen kuva. Perusmaantieto 5 -kirjassa vuodelta 1978 propagandakuvia sovhooseista käytettiin oikeina esimerkkeinä, ja tuotannon kehittyminen esitettiin viisivuotissuunnitelman ansioksi.
Muutokset kirjojen sisällöissä alkoivat näkymään välittömästi Neuvostoliiton romahduksen jälkeen. Vuonna 1992 uudistetussa Historia ja me -kirjan painoksessa Lenin ei olekaan enää nerokas, ja kirjaan sisältyi kokonainen kappale Neuvosto-Karjalan suomalaisten karuista kohtaloista.
Sadattuhannet suomalaiset kuitenkin varttuivat koulukirjojen parissa, joissa heille valehdeltiin avoimesti. Pahimmalta propagandalta saatettiin kuitenkin välttyä, jos opettaja osasi korjata kirjojen valheellisia väitteitä.
