Coca-Cola -yhtiön vuosittain joulun alla julkaisema mainos on ajan kuluessa saavuttanut klassikon maineen. Tämän vuoden joulumainos on kuitenkin aiheuttanut vihaisia reaktioita, sillä mainos on tehty tekoälyn avulla. Aiheesta uutisoi The Independent -lehti.
Ärtymystä yleisössä on aiheuttanut myös aiemmissa mainoksissa keskeisen hahmon, joulupukin, puuttuminen. Ainoastaan joulupukin käsi näkyy, kun hän ojentaa Coca-Cola -pulloa rekasta. Mainos on herättänyt keskustelua sosiaalisessa mediassa, jossa mainosta on kommentoitu kriittisesti.
– Surullista nähdä, että tämä on tehty tekoälyn avulla, kirjoittaa eräs kommentoija.
– Hyvä Coca-Cola, voisitteko lähettää joulupukki-junan mainoksen myös Iso-Britanniaan, sillä täällä näyttää siltä, että joulupukki on poistettu mainoksista! sanoo yksi kommentoijista.
Yhtiön tiedottaja on kommentoi, että Coca-Colan tekoälyyn pohjautuva tarinankerronta kuvastaa yhtiön sitoutumista innovaatioiden omaksumiseen sen teknologia-alan yhteistyökumppaneiden kanssa. Hänen mukaansa Coca-Cola on kuitenkin pysynyt samalla uskollisena ydinarvoilleen:
– Onnellisuuden levittämiselle ja todellisen taian luomiselle, yhtiöstä kerrotaan.
Coca-Cola has used AI for their upcoming Christmas ad.
This is a game-changer for generative AI. pic.twitter.com/TrdHOCvd8f
— TechHalla (@techhalla) November 15, 2024