Yhdysvaltain valtiovarainministeriö asetti marraskuun lopussa uusia sanktioita yli 40 venäläiselle pankille. Venäjän valuuttamarkkinat reagoivat nopeasti sanktioihin. Uudet valuutan saatavuuden rajoitukset laskivat ruplan arvoa 10 prosenttia. Ruplan arvo on heikentynyt noin 15 prosenttia suhteessa dollariin viimeisen vuoden aikana.
The Economistin mukaan ruplan arvon viimeisin pudotus vaikeuttaa Venäjän keskuspankin työtä huomattavasti. Venäjän hallituksen syyskuussa julkistettu budjetti nostaa puolustus- ja turvallisuusmenoja ensi vuonna 25 prosenttia, noin 8 prosenttiin Venäjän bkt:sta, mikä on kylmän sodan jälkeinen huippu. Vuotuinen inflaatio on yli 8 prosenttia.
Ruplan alempi taso suhteessa dollariin kasvattaa öljyn viennistä saatavia valuuttatuloja, mikä auttaa paikkaamaan kasvavia alijäämiä. Samaan aikaan se nostaa myös tuontitavaroiden hintoja. Tuontituotteet ovat tärkeitä kuluttajille ja maan sotaponnisteluille.
Ruplan arvo on laskenut myös suhteessa Kiinan juaniin noin 7 prosenttia viimeisen kuukauden aikana. Tämä nostaa Venäjän sotaponnisteluiden hintaa. Kiina on viime vuosina noussut Venäjän tärkeimmäksi kauppakumppaniksi, ja se tarjoaa yli kolmanneksen kaikesta tuonnista sekä korkean teknologian tuotantopanoksia, jotka ovat tärkeitä asevoimille.
Korkean inflaation ja valuutan heikentymisen johdosta Venäjän keskuspankki on jo tänä vuonna nostanut korkotason 21 prosenttiin. Markkinat odottavat korkotason asettuvan jopa 25 prosenttiin vuoden lopussa. Toistaiseksi Venäjän hallitus on suojellut sekä kuluttajia että yrityksiä korkeampien korkojen vaikutuksilta erilaisilla tuetun lainan järjestelyillä. Julkisen talouden ollessa paineen alla tukea on viime aikoina vähennetty.
Asuntolainojen volyymit ovat olleet laskussa ja yritykset varoittavat investointien viivästymisestä.
Venäjän keskuspankin pääjohtaja myönsi marraskuussa, että rahapolitiikka on saavuttanut ”käännekohdan”, ja yritysten luotonannon kasvu alkaa nyt hidastua, mikä rajoittaa kysyntää.
– Heikentyvän valuutan ja paisuvan budjettialijäämän yhdistelmä on johtanut puheeseen Venäjän talouden kovasta laskusta vuonna 2025, The Economist kirjoittaa.
Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) alensi lokakuussa julkaisemassaan talousennusteessa Venäjän kasvuennustetta. IMF arvioi tuolloin Venäjän talouden kasvavan ensi vuonna vielä 1,3 prosenttia.