Mielenosoitus itärajan avaamisen puolesta eduskuntatalolla 30.11.2023. Aleksanterinliitto perustettiin pian tapahtuman jälkeen. / JUSSI NUKARI / LEHTIKUVA

SDP poisti Aleksanterinliiton aktiivilta kuntavaalien ehdokkuuden

Kimmo Kiljusen eroon vaikuttaneen järjestön perustajajäsen kieltäytyi tuomitsemasta Venäjän hyökkäystä Ukrainaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Sdp on poistanut Aleksanterinliiton perustajajäsenen Ivan Deviatkinin kuntavaaliehdokkaistaan, kertoo Ilta-Sanomat.

Sdp:n mukaan Lappeenrannan Sdp:n ehdokaslistalle hyväksytty ympäristötekniikan tohtori Deviatkin on toiminut Sdp:n arvojen ja tavoitteiden vastaisella tavalla muun muassa jättäessään selkeästi tuomitsematta Venäjän hyökkäyssodan Ukrainassa. Deviatkin kieltäytyi IS:n haastattelussa marraskuun puolivälissä tuomitsemasta Venäjän hyökkäyssotaa. Heinäkuun alussa, kun Suomi allekirjoitti DCA-sopimuksen Yhdysvaltojen kanssa, väitti Deviatkin Instagram-tilillään Suomen luopuneen itsenäisyydestään.

Aleksanterinliitto vaikutti osaltaan suuresti siihen, että ulkoasianvaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Kiljunen (sdp) joutui jättämän puheenjohtajuuden perjantaina. Aleksanterinliiton lokakuussa järjestämä tapaaminen Kiljusen kanssa oli videoitu ja julkaistu liiton Youtube-kanavalla, josta se lähti leviämään. Kiljunen myötäili tallenteella voimakkaasti Aleksanterinliiton kantoja, kutsui itärajan sulkemista ihmisoikeusloukkaukseksi ja kehui saavansa ulkoasianvaliokunnan puheenjohtajana salaista tietoa.

Helsingin Sanomien mukaan Ivan Deviatkin on eronnut Aleksanterinliiton varapuheenjohtajan tehtävästä aiemmin marraskuussa tuen osoituksena toiselle entiselle hallituksen jäsenelle Katja Marovalle. Marova on Vasemmistoliiton varavaltuutettu ja Etelä-Karjalan vasemmistoliiton taloudenhoitaja. Hänet erotettiin HS:n mukaan siksi, että hän oli arvostellut julkisesti liiton toisen aktiivin esittämiä homovastaisia kommentteja.

Aleksanterinliitto perustettiin vastustamaan itärajan sulkemista. Se on järjestänyt olemassaolonsa aikana mielenosoituksia ja seminaareja rajan avaamisen puolesta, valittanut rajasulusta Korkeimpaan hallinto-oikeuteen, kirjelmöinyt Suomen ministeriöille ja esimerkiksi jättänyt lausunnon valmisteilla olevaan kiinteistökauppoja rajoittavaan lakiin. Lisäksi se kirjelmöi helmikuussa 2024 rajasulusta Venäjän ulkoministeriölle. Venäläisministeriö totesi vastauksessaan Aleksanterinliitolle, että Suomi sulki rajan ”tekaistuilla” perusteilla ja että ”Helsinki ei ole valmis rakentavaan dialogiin Venäjän kanssa”.

Maanataina aamulla Ivan Deviatkinin ehdokassivut kunta- ja aluevaaleja varten löytyivät edelleen verkosta.

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)