Tukholman keskustassa sijaitsevassa Ruotsin hallituksen Rosenbadin rakennuksessa on erityiset tilat sellaisille valtion ja ministereiden saamille lahjoille, joita Ruotsi ei välttämättä olisi halunnut saada.
Paikka tunnetaan Svenska Dagbladetin mukaan myös nimellä ”kauhujen kabinetti”.
– Siellä on paljon asioita, jotka eivät joko olleet kovin kauniita tai ne tulivat johtajilta, joiden lahjoja ei ole haluttu laittaa mihinkään, kertoo entinen valtiosihteeri Lars Danielsson SvD:lle.
Tiloista löytyvät muun muassa Intian pääministeriltä saatu matto, Afganistanista peräisin oleva kynttelikkö ja ruotsalaiselta halal-lihamyyjältä saatua kehystettyä kultakirjontaa.
Kauhukabinettiin on piilotettu myös Venäjän diktaattori Vladimir Putinilta saatu maalaus. Putin lahjoitti sen vuonna 2001 silloiselle Ruotsin pääministeri Göran Perssonille Tukholmassa pidetyn EU-huippukokouksen yhteydessä.
Maalaus kuvaa Kirgisiassa sijaitsevaa Pik Korona-vuorta.
Tukholman yliopiston taideopintojen professori Andrea Kollnitzin mukaan maalauksen tyyli muistuttaa kansallisromanttista maisemamaalausta.
– Se on hyvin tavanomainen maalaus, ei kovin kiinnostava. Taiteilija ei ole halunnut olla luova tai innovatiivinen tyylin, muodon ja värin suhteen. Se ei myöskään ole fantastisen hyvin maalattu, hän sanoo.
Professorin mukaan tällainen maalaus sopii hyvin valtiopäämiehen lahjaksi, koska aihe on universaali. Lumiset vuoret ovat yleisiä monissa paikoissa Euroopassa, eivätkä ne loukkaa ketään.
Maalauksella on hänen mukaansa kuitenkin mahdollista välittää synkkä viesti. Kirgisia on entisen Neuvostoliiton osavaltio. Putin on itse kutsunut Neuvostoliiton hajoamista 1900-luvun suurimmaksi geopoliittiseksi katastrofiksi.
– Sen voi nähdä niin kuin hän näkee, että koko vanha Neuvostoliitto on Venäjää. Siinä tapauksessa se antaa maalaukselle mielenkiintoisen viestin, Kollnitz pohtii.
Lahja kertoo kuitenkin Kollnitzin mukaan Putinista jotain, jos hän on itse valinnut sen.
– Putin ei kuulu mihinkään kulttuurieliittiin. Se, että hänellä on tämä taiteen maku, on aika kuvaavaa. Hän ei todennäköisesti ole kiinnostunut taiteesta, vaan valitsee aiheen, joka näyttää siltä kuin se olisi peräisin postikortista. Se sopii hyvin seinäkoristeeksi ja samalla korostaa kaunista ”venäläistä” maisemaa.