Yhdysvaltain laivasto on varautunut viime vuosina mahdolliseen konfliktiin Kiinaa vastaan.
Taustalla ovat Kiinan aggressiiviseksi käyneen ulkopolitiikan aiheuttamat jännitteet Taiwanin ja Etelä-Kiinan meren ympärillä. Peking on uhkaillut valtaavansa kapinallismaakuntana pitämänsä Taiwanin ja harjoitellut sen saartoa sota-aluksillaan ja lentokoneilla.
Yhdysvaltain laivastoministeri Carlos Del Toron mukaan kriittisen tärkeää mahdollisessa konfliktissa on se, voidaanko laivaston aluksia aseistaa uudelleen merellä.
Ohjushävittäjä voi laukaista risteilyohjuksensa muutamassa minuutissa, mutta palaaminen satamaan ja uusien ohjuksien lastaaminen voi viedä Wall Street Journalin mukaan jopa kaksi kuukautta. Tämä voisi muodostua ratkaisevaksi heikkoudeksi sodassa Kiinaa vastaan.
Laivasto kehitti uuden TRAM-prototyypin kaivamalla varastosta 30 vuotta vanhan nosturin. Se kytkettiin tietokoneisiin ja muutettiin ohjusten lastauskoneeksi. Siirto huoltoaluksesta ohjushävittäjään tehdään noin 50–60 metrin päästä.
Aaltojen korkeus arvioidaan tutkalla, minkä jälkeen ohjukset siirretään perille pitkän köyden avulla. TRAM-laite nappaa lähes 3 000 kilogrammaa painavan laatikon turvallisesti.
Tarve nopealle ammustäydennykselle on käynyt ilmi myös Punaisellamerellä, jossa Yhdysvaltain laivasto on puolustanut rahtialuksia huthikapinallisten iskuilta. Alusten on pitänyt palata Suezin kanavan kautta Kreikkaan tai Espanjaan, jolloin kriisialue on jäänyt suojattomaksi.
– Meidän olisi pitänyt kehittää tämä kyvykkyys jo vuosikymmeniä sitten, Naton Euroopan-joukkojen entinen komentaja, amiraali evp. James Stavridis sanoo.