Ilmatieteen laitoksen toimitilat Helsingissä. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Ilmatieteen laitoksen yt-neuvottelut ohi, 16 voi menettää työnsä

Irtisanomisten lisäksi säästöjä syntyy toimintojen tehostamisesta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ilmatieteen laitoksen yhteistoimintaneuvottelut ovat päättyneet, laitos kertoo tiedotteessa.

Neuvottelujen seurauksena arviolta 16 henkilön palvelussuhde päättyy irtisanomiseen. Irtisanomisuhan alla olevia henkilöitä pyritään vielä uudelleensijoittamaan lakisääteisten velvoitteiden mukaisesti, jolloin lopullinen irtisanottavien määrä voi edelleen pienentyä.

Irtisanomisten lisäksi säästöjä syntyy lisäksi toimintojen tehostamisesta, määräaikaisten palvelussuhteiden päättymisestä sekä eläköitymisistä. Ilmatieteen laitoksen ylläpitämiä havaintoverkostoja supistetaan ja joitakin havaintoasemia lakkautetaan vuosien 2025–2027 aikana. Lisäksi Ylen radiokanaville tuotettava merisääennuste suunnitellaan automatisoitavan vuoden 2025 aikana.

– Ilmatieteen laitoksen yhteistoimintaneuvottelut käytiin erittäin rakentavassa hengessä yhdessä luottamusmiestemme kanssa. On hyvin valitettavaa, että joudumme irtisanomaan osaavaa ja ammattitaitoista henkilöstöämme. Tuottamallemme tiedolle ja palveluillemme on vahva tarve yhteiskunnassa ja elinkeinoelämässä. Tähän tarpeeseen haluamme vastata myös tulevaisuudessa, pääjohtaja Petteri Taalas toteaa tiedotteessa.

Lokakuussa alkaneiden yhteistoimintaneuvottelujen tavoitteena oli löytää keinoja Ilmatieteen laitokselle asetetun säästötavoitteen saavuttamiseksi. Ilmatieteen laitoksen talousarviorahoitukseen kohdistuu yhteensä noin 6,1 miljoonan euron pysyvä leikkaus vuoteen 2027 mennessä. Säästöistä noin 4,4 miljoonaa euroa pitää olla saavutettuna jo vuonna 2025. Ilmatieteen laitokselle asetettu säästötavoite on osa valtionhallinnon tuottavuusohjelmaa.

Neuvottelujen alussa arvioitiin, että henkilöstön vähennystarve on enintään 30 henkilöä. Ilmatieteen laitoksella työskentelee noin 760 henkilöä, joista yli puolet tutkimustehtävissä. Tutkimustoiminnan rahoitus tulee suurelta osin Ilmatieteen laitoksen ulkopuolisista lähteistä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)