Ansiopäivärahan määrän laskenta TYJ:n Työttömyyskassojen yhteisjärjestön sivuilla. LEHTIKUVA/RONI REKOMAA

Työttömyysturvan korotusosa palvelujen ajalle poistuu

Korotusosan poistuminen vaikuttaa työllistymistä edistävien palvelujen ajalta maksettavaan etuuteen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö TYJ:n mukaan muutos koskee noin kymmenesosaa ansiopäivärahan saajista.

Ansiopäiväraha voidaan nykyisin maksaa korotettuna silloin, kun henkilö osallistuu työllistymistä edistävään palveluun. Eduskunta on hyväksynyt lakimuutoksen, jonka myötä korotuksesta luovutaan, eikä palveluun osallistuminen jatkossa vaikuta päivärahan tasoon.

Korotusosien maksaminen työllistymistä edistävien palvelujen ajalle lakkaa vuoden 2025 alussa. Korotusosaa voidaan maksaa vielä ensi vuoden aikana niissä tilanteissa, joissa palvelu on alkanut tämän vuoden puolella.

Lakimuutos ei vaikuta yhdeksän euron suuruiseen kulukorvaukseen, jota maksetaan joidenkin työllistymistä edistävien palvelujen ajalle.

Myös liikkuvuusavustuksen korotusosa poistuu

Myös liikkuvuusavustuksen korotusosasta luovutaan ensi vuoden alussa.

Liikkuvuusavustusta maksetaan silloin, kun henkilö ottaa työttömänä vastaan työn, joka sijaitsee kaukana nykyisestä asuinpaikasta. Korotettua liikkuvuusavustusta voi nykyisin saada, jos työpaikka sijaitsee yli 200 kilometrin päässä.

Ansiopäivärahan saajien kohdalla lakimuutoksen vaikutus riippuu työttömyyttä edeltävästä tulotasosta. Vaikutus on sitä suurempi, mitä suuremmat henkilön tulot ovat henkilöllä olleet. Suurimmalla osalla saajia korotusosien poisto leikkaa etuutta noin 60–260 euroa kuukaudessa.

Viime vuonna 26 000 ansiopäivärahan saajalle maksettiin korotettua päivärahaa työllistymistä edistävän palvelun ajalta. Tämä tarkoittaa kymmentä prosenttia saajista. Ylivoimaisesti suosituin palvelu oli omaehtoiset opinnot, johon osallistui noin puolet korotettua päivärahaa saaneista.

Työttömyyttä edeltävä palkka määrittää päivärahan tason. Nykyisin palvelun ajalta maksetaan korotettua päivärahaa. Jatkossa ansiopäiväraha maksetaan ilman korotusosaa.

Etuuden perusteena oleva palkka oli viime vuonna 1 500–3 500 euroa 70 prosentilla ansiopäivärahan saajista. Yleisin palkka oli 2 000–2 500 euroa. Ansiopäiväraha on veronalaista tuloa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)