Vladimir Putin (synt. 1952) on tunnetusti luonnehtinut Neuvostoliiton romahdusta viime vuosisadan suurimmaksi geopoliittiseksi katastrofiksi. Sitä ei aiheuttanut neuvostokommunismin epäonnistuminen, vaan etenkin se, että niin monet venäläiset olivat jääneet Venäjän rajojen ulkopuolelle imperiumin romahtaessa.
Nykynäkökulmasta on selvää, että Ukraina on ollut Putinin näkemän ”geopoliittisen katastrofin” ytimessä, käyhän Venäjä sen takia veristä hyökkäyssotaa.
Saattaa kuitenkin olla, että Baltian mailla, etenkin Virolla, oli oma roolinsa Putinin ajattelun muodostumisessa. Voimakkaan viitteen tästä antavat Suomen Ulkoministeriön arkistosta löytyvät kaksi asiakirjaa syksyltä 1991. Ne ovat ensimmäisiä kirjallisia lähteitä suomalaisten diplomaattien keskusteluista Vladimir Putinin kanssa.
Putin todisti Neuvostoliiton imperiumin luhistumista KGB:n tiedustelu-upseerina Dresdenissä silloisessa Itä-Saksassa vuosina 1985–1990. Pian Berliinin muurin murtamisen jälkeen hän palasi kotikaupunkiinsa Leningradiin. Siellä alkoi vuosikymmenen kestänyt tie Venäjän vallan huipulle.
Putinin poliittisena oppi-isänä toimi epätodennäköinen hahmo; neuvostojärjestelmään kriittisesti suhtautunut oikeustieteen professori Anatoli Sobtshak (1937–2000). Karismaattisesta professorista oli kuoriutunut perestroikan myötä uudistusmielinen poliitikko, joka arvosteli julkisesti KGB:tä ja haaveili Neuvostoliiton muuttamisesta oikeusvaltioksi.
Poliittisessa käymistilassa olleessa suurvallassa, demokraatti-Sobtshak otti vakoilija-Putinin suojelukseensa. Sobtshak oli tietoinen Putinin KGB-taustasta, mutta nouseva poliitikko ilmeisesti laskelmoi tarvitsevansa yhdeksi neuvonantajakseen myös turvallisuuspalvelun edustajan. Putinia kuvailtiin myöhemmin Sobtshakin ”fikseriksi”, käytännön ongelmien ratkojaksi.
Sobtshakin avustajakuntaan kuului myös nuori Dmitri Medvedev (synt. 1965). Sobtshak oli toiminut sekä Putinin että Medvedevion professorina.
Neuvostoliiton mittakaavassa vapaamielisestä Leningradista oli kehittynyt neuvostojärjestelmää vastustavien venäläisten demokraattien voimakeskus ja Sobtshak toimi siellä kaupunkineuvoston puheenjohtajana. Häntä pidettiin yleisesti Boris Jeltsinin (1931–2007) ohella yhtenä todennäköisistä syntymässä olleen uuden Venäjän johtajista. Sobtshak ja Jeltsin suhtautuivat molemmat myötätuntoisesti Baltiassa tuolloin käynnissä olleeseen vapausliikehdintään.
Putinin valtapoliittinen sijoitus tuotti osinkoa. Kesällä 1991 Sobtshak valittiin pormestariksi samalla, kun kaupungin nimi vaihdettiin kansanäänestyksellä takaisin Pietariksi. Vaalivoiton myötä Putin nimitettiin kotikaupunkinsa apulaispormestariksi. KGB:n riveissä saamansa ulkomaankokemuksen ansiosta hän sai vastuulleen suhteet ulkomaihin.
Tässä roolissa aiemmin melko näkymätön Putin nousi kaupungissa toimineiden diplomaattien tutkalle. Suomen pääkonsuli Markus Lyra (1945–2024) tapasi ”Pietarin kaupungin ulkoministerin” syyskuussa 1991. Lyra kuvaili myöhemmin tuolloin kohtaamaansa Putinin antamaa vaikutelmaa vaatimattomaksi ja yhteistyökykyiseksi. Se ei kuitenkaan ollut koko kuva.
Suomalaisia kiinnostivat Neuvostoliiton neuvottelut elokuussa 1991 itsenäisyytensä palauttaneen Viron kanssa. Neuvostoliiton presidentti Mihail Gorbatshov (1931–2022) nimitti Sobtshakin johtamaan näitä neuvotteluja.
Ratkaistavana oli joukko vaikeita poliittisia kysymyksiä: neuvostoarmeijan läsnäolo Virossa, uusien valtiorajojen määrittäminen, Neuvostoliiton omaisuudenjako sekä venäläisvähemmistön asema.
Virolaiset halusivat mahdollisimman nopeasti eroon maahan jääneistä neuvostosotilaista. Raja puolestaan hiersi maiden välejä. Viro esitti vuoden 1920 Tarton rauhansopimuksen rajoihin palaamista, sillä Neuvostoliitto oli muuttanut rajoja Viron kannalta epäedullisemmiksi.
Vladimir Putin osallistui Sobtshakin läheisenä työtoverina Viron kanssa käytyjen neuvotteluiden valmisteluun. Putinin pääkonsuli Lyralle antamat arviot antavat karun kuvan tulevan diktaattorin ajattelusta.
Putin arvioi, että mikäli virolaiset osoittautuvat hankaliksi, venäläiset tulisivat vaatimaan venäläisenemmistöiselle Narvan alueelle autonomista asemaa. Hän antoi myös arvion, joka oli helppo tulkita epäsuoraksi uhkaukseksi.
”Ainoastaan me voimme nyt pidätellä Viron venäläisiä, jotka ovat valmiit hyvinkin radikaaleihin toimiin.”
Muitakin ärsykkeitä löytyi. Putin kertoi, ettei Venäjä hyväksyisi sitä, että Viro vaatisi kauttakulkuliikenteestä maksettavia korvauksia. Syyksi Putin ilmoitti, että Tallinnan uuden sataman rakentaminen oli maksettu Neuvostoliiton, ei virolaisten, varoilla.
Syksyn 1991 jatkuneet neuvottelut eivät johtaneet tuloksiin. Virallisia neuvottelukierroksia ehdittiin käymään vain yksi. Joulukuussa pääkonsuli Lyra tapasi Putinin uudestaan ja sai kielteisen arvion.
”Sobtshakin avustajien mukaan tähänastiset neuvottelut Viron kanssa ovat olleet pelkkää ohipuhelua; kumpikin puoli on lukenut ääneen omia kantojaan”, Lyra kirjasi raporttiinsa.
Suomalaisraportin mukaan virolaisten yritys sotkea suomenkieliset inkeriläiset osaksi neuvotteluja olivat herättäneet pietarilaisissa erityisen pahaa verta.
Viron silloinen valtionpäämies Arnold Rüütel (synt. 1928) oli tuonut esiin ehdotuksen, että Viron ja Venäjän raja-alueelle asutettaisiin inkeriläisiä. Epärealistinen ehdotus jäi ajatuksen tasolle, mutta ärsytti venäläisiä. Viron rajaseudun sijasta inkeriläisten siirtyminen Suomeen oli alkanut heille myönnetyn paluumuuttajan aseman ansiosta.
Lyran muistiosta selviää, että Venäjä ei aikonut joustaa rajan suhteen, ja mikäli virolaiset pitäisivät kiinni rajavaatimuksistaan, neuvottelut kaatuisivat. Rajakysymys on yhä teknisesti auki tähän päivään saakka, eikä sen vahvistamisesta virallisesti ole realistisia näkymiä. Venäjä ei ole koskaan tunnustanut vanhan rauhansopimuksen pätevyyttä, eikä Viron miehitystä.
Virolaisten kannalta Vladimir Putinin pahin näkemys liittyi kuitenkin neuvostosotilaisiin. Putinin mukaan he jäisivät Viroon ”vielä pitkäksi aikaa”.
Putin ilmaisi huolenaan myös Viron uuden kansalaislainsäädännön ja suhtautumisen venäläisiin. Suomalaisraportissa toistuu Putinin aiempi uhkaus:
”Pietarilaiset ovat tähän mennessä pidätelleet Virossa olevia venäläisiä, mutta mikäli Viron hallituksen suhtautuminen heihin ei muutu, ei myöskään pidättely auta.”
Neuvottelut, joihin myös Putin osallistui, loppuivat, kun Neuvostoliitto lakkasi olemasta loppuvuodesta 1991. Venäläisten joukkojen vetämisestä pois Virosta sovittiin lopulta vasta kesällä 1994 presidenttien Jeltsin ja Lennart Meri (1929–2006) välillä, kun myös kansainvälinen yhteisö oli ensin luonut Venäjälle painetta saattaa asia päätökseensä.
Vladimir Putin siirtyi vuonna 1996 Moskovaan presidentinhallinnon palvelukseen sen jälkeen, kun Sobtshak oli hävinnyt niukasti Pietarin pormestarinvaalissa. Vain neljä vuotta myöhemmin rakettimaisen nousun tehnyt Putin oli Jeltsinin tuella noussut jo Venäjän presidentiksi.
Putinin vuonna 1991 suomalaisille antamat arviot olivat tietysti omaan aikaansa sidottuja; ne heijastelivat Sobtshakin näkemyksiä ja venäläisten neuvottelutaktiikkaa.
Venäläisvähemmistöjen käyttäminen Venäjän valtapolitiikan välineenä on kuitenkin näkynyt selväpiirteisesti osana Putinin politiikkaa sen jälkeen, kun hän nousi Kremlin johtoon. Viro sai osansa venäläisten vihamielisestä vaikuttamisesta erityisesti keväällä 2007, kun Tallinnassa puhkesi mellakoita neuvostosotilaille omistetun niin sanotun Pronssisoturipatsaan siirtämisestä.
Asia nousi tuolloin nopeasti myös valtiolliseksi kysymykseksi. Tämä on saattanut ärsyttää Putinia senkin takia, että hänen isänsä oli osallistunut vuoden 1941 aikana Viron alueella käytyihin taisteluihin.
Virolla voi olla aiemmin luultua isompi rooli Putinin ajattelun muotoutumisessa sekä hyvin henkilökohtaisella tasolla koetussa ”geopoliittisessa katastrofissa”, kun imperiumin hajotessa Putinin kotikaupungin viereen syntyi uudelleen itsenäinen valtio, jonka kanssa venäläisten oli neuvoteltava.
Nykyhetkeä ajatellen, Putinin kaunainen suhtautuminen Viroon on huono uutinen myös Suomelle, sillä se saattaa lisätä arvaamattomalla tavalla lähialueemme jännitteitä – etenkin, jos Ukrainan puolustustaistelu päättyy tilanteeseen, jossa Venäjä voi julistaa voittaneensa sodan.
