Eniten stressiä aiheuttavat joulun taloudelliset kustannukset. Liki puolet kokee näin. Lahjojen osto ja siivous saa pinnan kiristymään yli kolmanneksella vastaajista, kertoo Fredman Groupin teettämä kysely.
Sen sijaan perhe ja ruoanlaitto hermostuttaa vain joka viidettä suomalaista. Paras keino ehkäistä stressiä on suomalaisten mielestä hyvä ennakkosuunnittelu. Peräti 90 prosenttia sanoo näin.
Tänä jouluna yli 60 prosenttia suomalaisista sanoo yksinkertaistavansa joulua vähentämällä lahjojen, koristeluiden ja tarjoilujen määrää. Sama osuus kyselyyn vastanneista kertoo käyttävänsä lahjoihin ja jouluvalmisteluihin vähemmän rahaa kuin viime vuonna.
Joulun taloudelliset kustannukset ovatkin juhlakauden suurin stressinaihe. Sitä stressaa 45 prosenttia vastaajista. Lahjojen ostaminen ahdistaa 37 prosenttia.
– Yksinkertaistaminen liittynee kustannusten kurissa pitämiseen, mutta oletettavasti myös tiedostavaan kuluttamiseen. Vähempikin riittää oikein hyvin, ja tarpeetonta materiaa ja mahdollisesti hävikkiin joutuvaa ruokaa halutaan välttää, Fredmanin viestintä- ja vastuullisuusjohtaja Sara Hokkanen kertoo.
Rahanmeno ahdistaa erityisen paljon 25–35-vuotiaita. Heistä 17 prosenttia viettää asian takia unettomia öitä ja 41 prosentilla pinna kiristyy. Yli 65-vuotiaista joulukulujen takia öitänsä valvoo vain kaksi prosenttia.
Lahjojen ostaminen tuo painetta erityisesti ruuhkavuosia eläville. Iän myötä lahjastressi vähenee, mutta nousee taas hieman vanhemmissa ikäluokissa.
Siivous ahdistaa, ruoanlaitto ei
Jouluruokien valmistaminen ja perhe-elämä aiheuttaa harmaita hiuksia vain viidennekselle suomalaisista. Ruoanlaitto oli 16 prosentille lempipuuhaa ja valtaosa sanoo sen hoituvan rutiinilla.
Perhe-elämä oli joka neljännelle joulun suosikkiasia. Sen sijaan siivous stressaa 35 prosenttia ja on lempipuuhaa vain kahdeksalle prosentille.
– Ruoanlaitto on kivaa yhdessä tekemistä ja tuo kotiin joulutunnelmaa tuoksuineen ja makuineen. Vastaajista 62 prosenttia käyttää puolivalmisteita. Se varmasti osaltaan helpottaa kiireistä joulunalusaikaa, Hokkanen sanoo.
Seitsemän prosenttia tekee kaiken itse
Liki puolet suomalaisista pitää joulua vuoden stressaavimpana juhlana. Vastaajista 43 prosenttia oli asiasta täysin tai melko samaa mieltä. Kolmanneksen mielestä stressi kuuluu olennaisesti jouluun.
Suomalaisista suurin osa jakaa hommia myös muille. Vain seitsemän prosenttia tekee kaiken yksin.
– Reilusti yli puolet valmistaa tarjoiluja etukäteen. Tekemällä leivonnaisia ja muita herkkuja valmiiksi pakkaseen, voi joulupuuhia jakaa useammalle viikolle. Jouluvalmistelut aloittaa jo marraskuussa 38 prosenttia vastaajista.
Joulubudjetin teko jakaa kansaa. Puolet laatii budjetin ja pysyy siinä, puolet ei budjettia tee.
– Sen sijaan meitä yhdistää perinteiden arvostaminen. Valtaosa suomalaisista haluaa tutkimuksen mukaan jouluunsa perinteisen tunnelman. Se toki tarkoittaa eri ihmisille erilaisia asioita. Jokainen joulu on omannäköisensä, Hokkanen sanoo.
Suomalaisten joulunaikaan liittyvät tiedot ovat Fredman Groupin marraskuussa 2024 teettämästä kyselytutkimuksesta. Tutkimusyhtiö Bilendin toteuttamaan tutkimukseen vastasi yhteensä tuhat suomalaista.
LUE MYÖS:
Ahdistaako joulu? Psykologi kehottaa kysymään itseltään nämä asiat