Syyrian Tartusissa on tapahtunut huomattavan suuri räjähdys. Valtava tulipallo valaisi taivaan ja muodosti pilven, joka sai monet asukkaat pelästymään.
Sosiaalinen media jännittyi pohtimaan, oliko valtavan ja kauas näkyneen tulipallon takana jotakin Venäjän asevoimien käytössä olevassa Tartusin laivastotukikohdassa. Näin ei kuitenkaan vaikuta olevan, vaan geopaikannuksen asiantuntijat sekä medialähteet arvioivat, että räjähdys tapahtui noin kymmenen kilometrin päässä tukikohdasta Bmalkahissa.
Toistaiseksi ei ole varmuutta, mitä Bmalkahin asevarastoissa on säilytetty ja nyt räjähtänyt.
Kyseessä on ollut Israelin asevoimien isku Syyrian ammusvarastoon. Israel ei ole toistaiseksi vahvistanut iskua virallisesti. Libanonilaisen Al Mayadeen -kanavan mukaan iskussa on kuollut ihmisiä.
Kanava kertoo myös, että Israel on sunnuntaina laajentanut Golanin kukkuloille muodostamaansa puskurivyöhykettä Israelin ja Syyrian rajaseudulla Quneitran provinssissa. Pelkästään lauantaina Israel teki Syyriaan kymmeniä iskuja, kertoi ihmisoikeusjärjestö Syrian Observatory of Human Rights. Iskut useisiin kohteisiin jatkuivat myös sunnuntaina. Virallisesti Israel tuhoaa Venäjälle paenneen diktaattori Bašar al-Assadin asevoimien varastoja.
***UPDATE***
Massive explosion in Tartus likely the ammunition storage facility near village of Bmalkah, about 10km (6 miles) inland. Likely not the Naval Base. #OSINT pic.twitter.com/61kjC4SawK
— H I Sutton (@CovertShores) December 16, 2024