Valtiovarainministeri Riikka Purra eduskunnan täysistunnossa Helsingissä 16. marraskuuta 2024. LEHTIKUVA/EMMI KORHONEN

Hallitus turvaa Riikka Purran mukaan suomalaisten tulevaisuutta

Rahaministeri toivoo suhteellisuudentajua poliittisessa viestinnässä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ensi vuoden valtion budjetin käsittely alkoi maanantaina yleiskeskustelulla koko talousarvioehdotuksesta. Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) nosti esille odotukset talouskasvusta, kurinalaiset sopeutukset mutta myös elvyttävän investointiohjelman.

Kulunut vuosi on ollut Suomen taloudessa haasteellinen, myönsi Purra.

– Vasta loppuvuodesta olemme nähneet varsinaisen käänteen, ja nyt näyttää siltä, että taloudellinen taantuma on vihdoin takanamme. Ensi vuodelle reaalinen talouskasvu asettunee yhden ja kahden prosentin välille. Julkinen taloutemme tarvitsee todella talouskasvua, hän sanoi.

Purran mukaan hallituksen linjaamat seitsemän ”miljardin suorat sopeutustoimet vakauttavat julkisen talouden kestämättömän kehityksen, jonka perimme ja saimme syliimme kesällä 2023”.

– Valtiovarainvaliokunnan mietintö hallituksen talousarvioehdotuksesta tunnistaa aivan oikein ne keskeiset haasteet, jotka rasittavat julkista talouttamme tulevien vuosien aikana. Ikääntyminen, sote, korot, puolustus, rahaministeri luetteli.

Hallitus investoi ja tekee työllisyystoimia

Purran mukaan hallituksen talouspolitiikka lähtee siitä, että vaikeina aikoina hallitus toteuttaa käytännön ja teorian hyviksi havaitsemia toimintalinjoja.

– Suhdannetilanne on ollut synkkä, kyllä. Siksi hallitus tekee investointeja muun muassa väyliin. Investointiohjelman toteutus ajoittuu suhdanteeseen aivan oikein, finanssipolitiikka on elvyttävää. Käyttötalouden menoleikkauksia sen sijaan emme voi lykätä. Luottoluokituksen turvaamiseksi on edettävä käyttömenojen sopeuttamisessa viiveettä.

– Oppositio ei meitä tästä kiitä, mutta tulevat sukupolvet, lapset ja lapsenlapsemme kiittävät, Purra sanoi.

Hän totesi, että mitä tulee hallituksen työllisyystoimiin, uusimpien alustavien arvioiden mukaan ne vahvistavat julkista taloutta yli kahdella miljardilla eurolla eli siis jopa 200 miljoonaa euroa enemmän kuin hallitusohjelmassa arvioitiin.

– Suhdanne vaikuttaa tietenkin vaikuttaa toimenpiteiden täyden vaikutuksen aikatauluun. On kuitenkin todennäköistä, että työllisyys heikentyisi nyt havaittua enemmän ilman hallituksen päättämiä toimenpiteitä.

Väkivalta ei kuulu suomalaiseen politiikkaan

Politiikkaan kuuluu kärjistäminen ja silloin tällöin liioittelukin, myönsi Purra.

– Uhkailu, puhumattakaan väkivallasta, ei suomalaiseen politiikkaan sen sijaan kuulu. Vaikeina aikoina vastuullinen hallitus joutuu tekemään vaikeita päätöksiä.

– Keskustelu saa olla värikästä, mutta henkilöön käyminen on ala-arvoista. Toivoisin myös määrättyä suhteellisuudentajua poliittisessa viestinnässä.

Purra otti esiin yhtenä esimerkkinä kulttuurin ja taiteen rahoituksen.

– Eduskunta osoittaa kulttuurin ja taiteen rahoitukseen yli 500 miljoonaa euroa. Tähän päälle tulee vielä rahoitus muista kanavista. Siitä huolimatta oppositiossa ja kansalaisyhteiskunnassa on syntynyt narratiivi murskaavista, alan tuhoavista leikkauksista, vaikka sopeutusta tehdään vain neljän prosentin edestä. Suhteellisuudentaju on pahasti hukassa monilta, monen muunkin säästön kohdalla, hän totesi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)