Eduskunta on käsitellyt tällä viikolla valtion ensi vuoden talousarvioehdotusta. Kansanedustaja Tere Sammallahti (kok.) on laskenut yhteen kaikki opposition vaatimat muutosesitykset budjettiin.
– Historiallisen isoista sopeutustoimista huolimatta ensi vuoden alijäämä on hurjat 12,5 miljardia euroa. Silti oppositio vaatii muutosesityksissään yhteensä 3,2 miljardin euron lisäyksiä valtion menoihin aivan kuin alijäämillä ja velkaantumisella ei olisi mitään merkitystä. Valitettavasti tämä osoittaa, että oppositio on täydellisesti irtautunut niistä valtiontalouden realiteeteista, joista muun muassa valtiovarainministeriö, kansainväliset luottoluokittajat ja EU-komissio ovat Suomea pitkään varoitelleet, Sammallahti sanoo tiedotteessaan.
Kansanedustajan laskelma on suuntaa antava, koska monissa muutosesityksessä on päällekkäisyyksiä. Silti opposition esitykset kohoavat miljardiluokan menolisäyksiin.
Sammallahti laskee, että vasemmistoliitto esittää menolisäyksiä 1,5 miljardilla eurolla, SDP 683 miljoonalla eurolla, vihreät 547 miljoonalla eurolla ja keskusta 469 miljoonalla eurolla.
Toisaalta esimerkiksi SDP väitti aiemmin, että puolueen vaihtoehtobudjetin vaikutus valtiontalouden tasapainoon olisi 26 miljoonaa euroa enemmän kuin hallituksella. Pääoppositiopuolue siis esittää muutosesityksessään toisia summia kuin vaihtoehtobudjetissaan.
Sammallahden mukaan opposition talouslinjasta ei ota selkoa.
– Yhtenä päivänä oppositio esittää olevansa huolissaan valtion velkaantumisesta. Toisena päivänä esittävät hallituksen tekemien säästöjen perumista. Ja kolmantena miljardien eurojen menonlisäyksiä. Oppositiojohtajien lähes päivittäin muuttuva tarina osoittaa, ettei oppostio politiikan keskiössä todellisuudessa ole suomalaiset ja suomalaisten hyvinvointi. Kyse on vain kyynisestä höttötalouspopulismista, jota ohjaa matalaotsainen politikointi kannatuksen toivossa, Sammallahti toteaa.
Sammallahti pitää opposition tapaa yrittää ostaa ääniä velaksi vaarallisena erityisesti tulevien sukupolvien kannalta. Valtion velkaantumisen kiihdyttäminen altistaa Suomen Kreikan kaltaiselle talousromahdukselle, jonka seuraukset iskisivät erityisesti köyhiin ja nuoriin suomalaisiin.
– On äärimmäisen huolestuttavaa ja vaarallista, että valtiontalouden vakavasta tilanteesta huolimatta oppositio vaatii kiihdyttämään velkaantumista räjähdysmäisesti. Esityksissään oppositio vaatii jopa satojenmiljoonien menonlisäyksiä osaamatta perustella, mihin raha on konkreettisesti tarkoitus käyttää tai mitä hyötyä siitä suomalaisille on. Tärkeämpää näyttää olevan vain päästä tuhlaamaan tuhlaamisen ilosta, veronmaksajien ja tulevien sukupolvien hyvinvoinnista välittämättä, Sammallahti sanoo.
– Lopultahan velkajuhlien sotkujen siivoaminen kun jää joko nykyisten tai tulevaisuuden veronmaksajien tehtäväksi. Siitä tosiasiasta vastuuttoman pikavippipolitiikan sokaisema oppositio ei ymmärrettävästi halua hiiskahtaakaan, hän jatkaa.
Suomea ei saa Sammallahden mukaan päästää holtittoman velkaantumisen tielle yhtään enempää.
– On vastuullisen vallanpitäjän velvollisuus suojella suomalaisia veronmaksajia sekä erityisesti nuoria ja jopa syntymättömiä sukupolvia velkarahalla rälläävien sosialistien holtittomalta menomanialta. Se on arvovalinta, johon kokoomusjohtoinen hallitus on onneksi sitoutunut.
Huomio budjettiäänestyksistä: Oppositio on valmis lisäämään julkisia menoja jopa 3,2 mrd:llä eurolla – ilman rahoitussuunnitelmaa. Vasemmistoliitto johtaa listaa 1,5 mrd:llä, mutta myös SDP, Vihreät ja Keskusta osallistuvat vastuuttomaan rahankäyttökilpailuun. Kuka maksaa laskun?
— Sinuhe Wallinheimo (@swheimo) December 18, 2024