Jouluviikolla ja uuden vuoden ympärillä sattuu Ifin vahinkotilastojen mukaan keskimäärin kaksinkertainen määrä palovahinkoja tavallisiin talvipäiviin verrattuna. Myös parkkipaikka- ja liikennevahingot lisääntyvät selvästi.
Suurin osa joulun ajan tulipaloista saa alkunsa ruuanlaitosta tai kynttilöistä. Jouluaatonaatto ja jouluaatto ovat riskialtteimmat päivät keittiössä. Noina päivinä sattuu kaksinkertaisesti keittiöstä alkaneita palovahinkoja muihin joulukuun päiviin verrattuna.
– Yleisin syy tulipaloille löytyy hellasta. Ruoka unohtuu liedelle tai sen päälle tippuu jotakin syttyvää. Osa paloista saa alkunsa liesituulettimesta, joka kannattaakin viimeistään joulusiivouksessa puhdistaa vanhasta rasvasta. Keittiössä kiirehtiessä sattuu myös palovammoja, kun esimerkiksi kuumaa kinkunrasvaa kaatuu käsille, kertoo omaisuusvakuutusten tuotepäällikkö Jussi Lindström Ifistä.
Kynttilöitä polttaessa on hyvä huolehtia, ettei jätä pieniä lapsia ja lemmikkejä keskenään avotulen kanssa. Valvomaton tuli ei ole paloriski vain sisätiloissa. Myös ulkona kannattaa suosia puisen sijaan metallista lyhtyä ja sijoittaa se vakaalle ja palamattomalle alustalle niin, ettei se pääse kaatumaan tuulessa.
Varaa menoliikenteeseen aikaa ja lämmintä vaatetta
Joulunaluspäivinä parkkipaikkojen ja liikenteen peltivahingot kasvavat selvästi muuhun joulukuuhun verrattuna, kun jouluostoksilla olevat asiakkaat ruuhkauttavat ostoskeskusten parkkipaikat. Joulun menoruuhkissa valtateillä puolestaan sattuu tyypillisesti etenkin peräänajoja.
– Kiire kannattaa aina jättää kotiin. Vaaratilanteita aiheuttavat usein stressin kiristämät hermot, liian kova tilannenopeus ja jonossa ohittelu. Matkalle kannattaa lähteä auto kunnossa ja täyteen tankattuna tai ladattuna, muistuttaa autovakuutusten tuotepäällikkö Peter Roselius.
– Huolehdi myös, että kaikille matkustajille on mukana lämmintä vaatetta siltä varalta, että matka jostain syystä keskeytyy. Vakuutusyhtiön hinauspalvelun numero kannattaa tallentaa puhelimeen jo ennen matkalle lähtöä, hän lisää.
Joulun vahinkomäärät vaihtelevat vuosittain jonkin verran sen mukaan, millainen sää meno- ja paluuliikenteen suosituimmille päiville osuu. Sääennusteet kannattaa katsoa etukäteen ja huomioida mahdollisuuksien mukaan lähtöajassa.
– Sähköautolla talvista matkantekoa sujuvoittaa, kun käyttää akun esilämmitystoimintoa ennen pikalatausta. Sen sijaan, että koettaa kiirehtiä perille mahdollisimman vähillä tauoilla, kannattaa ajomatka mitoittaa niin, että jättää akun varaukseen kesäkelejä enemmän pelivaraa, vinkkaa Roselius.
Liukastumiset ja kaatumiset yleisimpiä tapaturmia
Jouluna ei satu erityisen paljon tapaturmia muuhun talveen verrattuna, selviää Ifin vahinkotilastoista. Tyypillisimpiä haavereita ovat talvella muutenkin yleiset liukastumiset ja kaatumiset.
Myös talviurheiluharrastusten aloittaminen tauon jälkeen aiheuttaa joululomailevilla tapaturmia.
Määrällisesti pieni, mutta vakava tapaturmaryhmä ovat uuden vuoden juhlinnassa sattuvat silmävammat. Niitä voi välttää käyttämällä suojalaseja paitsi aina raketteja käsitellessä, myös ilotulituksia katsellessa.
Sen sijaan eläinlääkärikäynnit lisääntyvät tyypillisesti juuri jouluna onnettomuuksien ja myrkytysten vuoksi.
– Jouluna apua kaivataan esimerkiksi koiran syötyä sille myrkyllistä suklaata tai muita joulumakeisia. Suosituista joulukukista muun muassa hyasintti, amaryllis ja jouluruusu ovat myrkyllisiä, Lindström sanoo.
– Kannattaa varmistaa, ettei mitään sopimatonta ole lemmikin saatavilla ja käydä pelisäännöt selkeästi läpi erityisesti lapsiperheissä. Useimpiin näistä tilanteista saa nopeasti apua etäeläinlääkäriltä myös joulun pyhinä, vaikka useat klinikat ovatkin kiinni, hän muistuttaa.