Tampereen kasvatus- ja opetuslautakunnan sekä kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan apulaispormestari Matti Helimo loikkaa vihreistä kokoomukseen. Asiasta uutisoi Aamulehti.
AL:n haastatteleman Helimon mukaan lopullinen päätös syntyi muutaman edellisen viikon aikana.
Kokoomuksen ja RKP:n valtuustoryhmän puheenjohtaja Anne-Mari Jussilan mukaan muutos virallistetaan tammikuun 27. päivänä pidettävässä valtuuston kokouksessa.
Helimon käsityksen mukaan hän jatkaa apulaispormestarina loikkauksesta huolimatta. Näin ollen kolmesta Tampereen apulaispormestarista kaksi on kokoomuslaisia ja kolmas on sosiaalidemokraatti. Myös pormestari Kalervo Kummola on kokoomuslainen.
Helimo on toiminut Tampereen apulaispormestarina vuodesta 2021 ja kaupunginvaltuutettuna vuodesta 2017. Vuoden 2017 vaaleihin hän lähti sitoutumattomana vihreiden listalta, mutta liittyi ensimmäisen valtuustokautensa aikana myös vihreiden jäseneksi.
Helimo kertoo AL:lle, että vihreiden toimintatavat ja linjaukset ovat muuttuneet viiden vuoden takaiseen verrattuna niin paljon, että lähtö on tarpeen. Helimon mukaan vihreiden ”laatikko” on samaan aikaan pienentynyt ja liikkunut pois hänen omista tavoitteistaan. Myös talousasioissa vihreät on ”liukunut liian vasemmalle”.
Tampereen vihreän valtuustoryhmän puheenjohtaja Vilma Järvisalo kertoo tiedotteessa olevansa pettynyt Helimon päätökseen.
Joulutauon jälkeen käytävissä keskusteluissa vihreät edellyttää, että koalitiosopimusta noudatetaan ja hyvän yhteistyön toimintaedellytykset turvataan.
– Kauden alussa käydyissä neuvotteluissa sivistyspalveluiden palvelualueen salkku sovittiin nimenomaan vihreille, ei yksittäiselle henkilölle. Koalition toiminnan ja Tampereen hengen kannalta on kriittistä, että sovittua noudatetaan ja apulaispormestarin pesti säilyy vihreillä, Järvisalo kertoo tiedotteessa.