Vuoden 2024 äitiyspakkaus Helsingissä 15. huhtikuuta. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

AL: Äitiyspakkauksen saanut valitti Kelalle tuholaisen toukista

Äidit epäilevät, että pakkauksissa on ollut turkiskuoriaisia. Kela sanoo saaneensa palautteen yhdestä tapauksesta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Sosiaalisen median äitien keskusteluryhmissä on viime aikoina kuhistu siitä, että äitiyspakkauksesta olisi löytynyt tuholaisen toukkia ja pakkaukseen kuuluvasta villahaalarista olisi löytynyt reikiä. Osa on epäillyt, että heidän kotiinsa ilmestyneet tuholaiset ovat peräisin pakkauksesta.

Kelan etuuksien ja palvelujen suunnitteluyksikössä äitiyspakkauksesta vastaava Veera Petäjä kertoo Aamulehdelle, että Kela on saanut yhden tuholaisiin liittyvän yhteydenoton.

Yhteyttä ottaneen henkilön mukaan pakkauksesta löytyi turkiskuoriaisen toukkia.

Petäjän mukaan äitiyspakkauksen ongelmat tulee reklamoida pakkausten jakelijalle Suomen Kirjastopalvelulle, joka puolestaan raportoi ne Kelalle.

– Jakelija on saanut muutaman reklamaation reikäisestä villahaalarista. Heillä on kuitenkin käsitys, että reiät ovat todennäköisesti mattoveitsen viiltoja, jotka ovat tulleet pakkausvaiheessa, Petäjä sanoo.

Petäjän tietojen mukaan valmiita äitiyspakkauksia ei säilytetä varastossa kovinkaan pitkää aikaa.

– Työntekijä pakkaa pakkauksen käsin ja tarkastaa silmämääräisesti, että tuotteet ovat kunnossa. Tietenkään jokaista saumaa ei syynätä.

Petäjä neuvoo tarkistamaan pakkauksen heti ja ilmoittamaan laatuongelmista mahdollisimman pian.

– Turkiskuoriaiset ovat valitettavan yleisiä, ja asiakkaiden yhteydenottoja on tullut Kelaan vain yksi, joten emme voi vielä päätellä, että ne olisivat peräisin äitiyspakkauksesta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)