Koiralle ei saa antaa kinkkua tai suklaata.

Nämä jouluruoat ovat vaarallisia koiralle

Ihmisten herkut eivät aina sovellu lemmikeille.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Monet haluaisivat antaa joulun herkkuja koiralle maisteltavaksi, mutta useat jouluruoat voivat olla vaarallisia koiralle.

– Joulukinkkua ei sen suolaisuuden ja rasvaisuuden vuoksi kannata antaa koiralle, vaikka koira istuisi kanssasi odottamassa sen paistumista. Kinkun paistorasva on haitallista koiralle, sillä se voi pahimmillaan aiheuttaa haimatulehduksen, kertoo Kennelliiton eläinlääkäri Liisa Lilja-Maula tiedotteessa.

Hän kehottaa huolehtimaan myös siitä, ettei koira pääse syömään kinkkuverkkoa. Se voi aiheuttaa hengenvaarallisen suolitukoksen. Kinkun tai siipikarjan luita ei myöskään pidä antaa koiralle. Luut voivat tukkia koiran suoliston tai terävät luunsirut jopa puhkaista suolen.

– Joulun makeista herkuista tumma suklaa on koirille vaarallisimpien joukossa, joten suklaarasiat kannattaa siirtää pois koiran ulottuvilta. Mitä tummempaa suklaa on, sitä vaarallisempaa se on koiralle. Varsinkin pienelle koiralle jo vähäinenkin määrä tummaa suklaata voi pahimmillaan saada aikaan vakavan myrkytyksen, painottaa Lilja-Maula.

Suklaan aiheuttaman myrkytyksen oireet näkyvät ensimmäisten 4–24 tunnin kuluessa. Oireita ovat muun muassa oksentelu, tärinä, lisääntynyt virtsaaminen, vatsakivut sekä kouristelu.

– Pidä huoli, ettei ruokia jää paikkoihin, joista koira pääsee niihin käsiksi. Jos kuitenkin huomaat koiran syöneen sille kiellettyjä asioita tai koira tulee yllättäen huonovointiseksi, ole yhteydessä eläinlääkäriin. Päivystävien eläinlääkäreiden yhteystiedot ja aukioloajat on hyvä tarkistaa valmiiksi ennen joulun pyhiä, Lilja-Maula vinkkaa.

Kinkun ja suklaan lisäksi koiralle haitallisia ruoka-aineita ovat makeiset, mausteiset ruoat, hiivaa tai soodaa sisältävät taikinat, macadamiapähkinät, viinirypäleet, rusinat ja ksylitoli.

Kynttilät ja joulukukat pois koiran ulottuvilta

Kennelliitto muistuttaa, että kynttilät ja kuusi kannattaa sijoittaa niin, ettei koira pääse touhutessaan kaatamaan niitä. Joulukuusen voi rajata esimerkiksi kompostiverkolla. Etenkin nuoret koirat saattavat olla kiinnostuneita myös jouluvaloista, joten sähköjohdot on hyvä piilottaa koiran ulottumattomiin.

– Kiinnitä huomiota myös joulukukkiin, sillä monet perinteiset joulukukat ovat myrkyllisiä koiralle. Pennut ovat aikuisia koiria vallattomampia ja niiden touhuja kannattaa seurata tarkemmalla silmällä, sanoo eläinlääkäri Lilja-Maula.

Koirille myrkyllisiä joulukukkia ovat esimerkiksi joulutähti, hyasintti, amaryllis, jouluruusu, atsalea, tulppaani ja marjakuusi.

– Jos koira pääsee käsiksi myrkylliseen joulukukkaan, ole yhteydessä eläinlääkäriin.

Turvallinen vuodenvaihde koiralle

Koiran turvallisuuden tunteen tarve korostuu uutenavuotena, sillä rakettien kovat äänet ja värikkäät valot voivat pelottaa monia koiria.

Kennelliiton mukaan kotona on hyvä elää mahdollisimman normaalisti ja tarjota koiralle tuttu ja turvallinen tila oleskeluun. Kotoinen taustahäly, kuten televisio tai musiikki voi auttaa pelokasta koiraa. Ikkunoiden eteen voi vetää verhot, jotta sisälle näkyy mahdollisimman vähän välkkyviä valoja. Hyvä on huolehtia myös siitä, että koira pääsee halutessaan piiloutumaan omaan turvalliseen tilaansa.

Koiran kanssa ulkoillessa on tärkeää keskittyä täysin koiraan. Kun koira pelästyy, se voi pahimmassa tapauksessa päästä karkaamaan. Mahdollisen karkaamisen estämiseksi lenkeillä voikin mahdollisuuksien mukaan käyttää sekä kaulapantaa että valjaita. Kaulapantaan voi myös kiinnittää laatan, josta löytyy omistajan yhteystiedot. Koiraa ei myöskään saa ottaa mukaan katsomaan ilotulitusta, vaikka se ei vaikuttaisi pelkäävän raketteja ja niiden pauketta.

Jos koira pääsee karkaamaan, apua ja neuvoja tarjoavat esimerkiksi Etsijäkoiraliitto, Vainu Eläinetsijäkoirat ja Suomen etsijäkoirat.

Jos koiran pelko on voimakasta, asiasta kannattaa keskustella etukäteen eläinlääkärin kanssa. Eläinlääkäri voi tarvittaessa määrätä koirallesi rauhoittavaa, ahdistuksen ja pelkoreaktion lieventämiseen tarkoitettua lääkettä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)