Raaputusarvat ovat olleet suosittu lahja, mutta tänä vuonna monen suomalaisen jouluperinne katkesi.
– Olemme saaneet asiakkailtamme runsaasti harmistunutta palautetta siitä, että arpojen lahjaksi ostaminen on hankaloitunut huomattavasti, kertoo Veikkauksen arvontapelien johtaja Ville Venojärvi tiedotteessa.
Muutos johtuu uudesta arpajaislaista, jonka mukaan tunnistautuminen tarvitaan myös perinteisissä raaputusarvoissa.
– Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että voiton voi lunastaa vain sama henkilö, joka on tunnistautunut jo arpaa ostaessa, Venojärvi sanoo.
Käytännössä raaputusarpoja ei voi enää ostaa lahjaksi. Voitto on verovapaa vain arvan ostajalle eli samalle henkilölle, joka voi lunastaa voiton.
Raaputusarpojen ostajia muutos ei ole miellyttänyt.
– Asiakaspalautteissa korostuu nimenomaan se, että aiemmin helppo ja mieluinen lahjaidea on muuttunut hankalaksi toteuttaa. Ymmärrämme hyvin asiakkaidemme harmituksen ja pyrimmekin selvittämään, onko tähän mahdollista tehdä jonkinlaista muutosta tulevaisuudessa, lupaa Venojärvi.
– Olemme tosin huomanneet, että arpojen myynti nousee edelleen sellaisina juhlapäivinä, jolloin niitä on perinteisesti annettu lahjaksi. Ilmeisesti niitä siis edelleen kuitenkin ostetaan lahjaksi esimerkiksi omassa perhepiirissä, hän kertoo.
Veikkauksen arpamyynti on laskenut merkittävästi arpoihin tämän vuoden alussa tulleen tunnistautumisedellytyksen vuoksi. Tämä näkyy myös Veikkauksen vanhimman arvan eli Ässä-arvan myynnissä. Ässä-arpa tuli myyntiin tammikuussa 1981 ja se oli ensimmäinen Pohjoismaissa myyntiin tullut raaputusarpa.
Ässän suosio suomalaisten keskuudessa on perustunut sen pitkään historiaan ja tunnettavuuteen. Ässä-arvan päävoitto on 100 000 euroa.
– Koko kansan Ässä on ollut niin kauan yksi suomalaisten suosikkiarvoista, että emme hevillä luovuta sen suhteen. Ensi vuodelle onkin suunnitteilla uudistus, jonka myötä perinteinen Ässä-arpa saa oman uudenlaisen tuoteperheensä, Venojärvi kertoo.