Sähköisesti haetun passin hinta on ensi vuonna 53 euroa ja perinteisen käyntiasioinnin kautta vireille laitetun passin hinta on 57 euroa. Sähköisesti haetun passin hintaa korotetaan yhdeksän euroa ja henkilökohtaisesti vireille laitetun passin seitsemän euroa.
Henkilökortin uusi maksu on henkilökohtaisesti vireille laitettuna 67 euroa (nykyisin 58 euroa) ja sähköisesti vireille laitettuna 63 euroa (nykyisin 52 euroa).
Hintoja korotetaan, koska passien ja henkilökorttien maksujen on vastattava hakemusten käsittelyn kustannuksia.
Passien ja henkilökorttien määrän arvioidaan vähenevän, koska ensi vuonna tulee kuluneeksi viisi vuotta ensimmäisestä koronavuodesta, jolloin lupamäärät romahtivat selvästi normaalia alhaisemmaksi. Määrän ennakoidaan kuitenkin lähtevän kasvuun uudelleen vuonna 2026.
Poliisin maksuasetus on voimassa 30.6.2025 asti.
Myös muihin poliisin lupamaksuihin muutoksia
Ilman maksujen muutoksia poliisin lupatuottojen alijäämä olisi arvion mukaan noin kahdeksan miljoonaa euroa. Korotukset koskevat myös aselupia, turva-alan maksuja ja muita poliisin myöntämiä lupia.
Aseluvan uusi maksu on 126 euroa. Ampuma-asemaksuihin tehdään pääosin 12–14 prosentin korotus.
Muutoksia tulee myös turva-alan lupien maksuihin. Esimerkiksi järjestyksenvalvojaksi ja vartijaksi hyväksyminen maksavat ensi vuonna 70 euroa.
Muita poliisin myöntämiä lupia ovat esimerkiksi arpajaisluvat ja rahankeräysluvat. Näihin lupiin tulee suhteessa suurin keskimääräinen korotus kustannusvastaavuuden alijäämäisyyden ja kustannusten nousun vuoksi.
Esimerkiksi pienkeräysilmoituksen uusi maksu on 90 euroa (nykyisin 68 euroa), ja rahankeräysluvan uusi maksu on 400 euroa (nykyisin 300 euroa).
Suojelupoliisin henkilöturvallisuusselvitysten maksut nousevat
Suojelupoliisin henkilöturvallisuusselvitysten maksuja korotetaan myös ensi vuonna. Ennakkoarvion mukaan eniten tehdään suppeita henkilöturvallisuusselvityksiä, joiden maksu nousee 15 euroa 80 euroon.
Suojelupoliisi tekee turvallisuusselvityksiä sekä henkilöistä että yrityksistä. Suojelupoliisi voi tehdä turvallisuusselvityksen tilanneen tahon hakemuksesta turvallisuusselvityksen henkilöstä tai yrityksestä, joka on antanut suostumuksensa selvityksen tekoon.
Maksujen korotukseen vaikuttaa sekä kustannusten nousu että turvallisuusympäristön muutos. Turvallisuusselvitysten määrä on kasvanut yli 30 prosenttia vuodesta 2021.