Meriliikennettä Suomenlahdella. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

IL: Venäjän varjolaivastoa rajoitetaan vakuutusvaatimuksilla

12 maata toimii yhteisrintamassa
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Traficomin mukaan Suomi on viime viikosta alkaen vaatinut vakuutustodistuksia Suomenlahdella venäläistä öljyä kuljettavilta tankkereilta. Päätös on osa laajempaa yhteisrintamaa, jonka tarkoitus on rajoittaa Venäjän niin sanotun varjolaivaston toimintaa, kertoo Iltalehti.

Venäjä alkoi kaksi vuotta sitten koota pakotteille immuunia varjolaivastoa, ja nyt siihen kuuluu arvioiden mukaan ainakin kuusisataa alusta.

Varjolaivasto kuljettaa venäläistä öljyä usein vanhoilla sekä huonokuntoisilla tankkereilla ja auttaa Venäjää kiertämään sille asetettuja pakotteita. Samalla se aiheuttaa ympäristökatastrofin uhkaa.

Pohjoismaiden, Baltian maiden, Iso-Britannian, Alankomaiden sekä Puolan välinen yhteistyöformaatti NB++ on antanut varjolaivastoa koskien yhteisen julkilausuman.

Kaikki 12 maata kertoo antaneensa merenkulkuviranomaisilleen tehtäväksi vaatia asianmukaiset vakuutustodistukset varjolaivastoon kuuluvilta aluksilta silloin, kun ne kulkevat Suomenlahden, Englannin kanaalin, Tanskan Ison-Beltin salmen tai Tanskan ja Ruotsin välisen salmen kautta.

Traficomim yksikönpäällikkö Aleksi Uttula kertoo Iltalehdelle, että kaikilta Venäjältä raakaöljyä sekä öljytuotteita kuljettavilta aluksilta kysytään viestitse näiden CLC-yleissopimuksen mukaiseen vakuutukseen liittyviä tietoja.

CLC-vakuutus on öljyvahinkojen varalta otettava vakuutus, jolla pyritään varmistamaan, että öljyvahinkojen sattuessa on olemassa taloudellinen mekanismi vahinkojen korvaamiseksi.

Fyysisesti alukseen ei nousta, eikä niitä pysäytetä. Aluksen kieltäytyessä yhteistyöstä, ryhtyvät vastuuviranomaiset toimenpiteisiin.

– Ensisijaisesti on lippuvaltion vastuulla pitää huoli, että heidän aluksillaan on kaikki vaadittavat asiakirjat kunnossa, Uttula sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)