Tapasin orastavan joulupukki Timo Alarik Pakkasen 1970-luvun tietämillä, kun hänet oli nimitetty liberaalien mandaatilla Espoon kaupungin kulttuurilautakuntaan. Tulevalle päätoimiselle joulupukille espoolainen kulttuuripaini muodostui luotaantyöntäväksi. Lautakunnassa oli ns. Ritva-stereot, toinen huusi oikealta, toinen raivosi vasemmalta. Kohta Pakkasta ei enää kokouksissa näkynyt.
Timo Pakkasesta tuli Vehon pitkäaikainen tiedotus- ja mainosmies. Samoihin aikoihin syntyi myös Kohtuullisen Hutikan Pyhä Veljeskunta (K.H.P.V.), jonka perustajajäsen Pakkanen on. Se on hyvin käyttäytyvien oluen ystävien veijariyhteisö. Yhdistys on alun perin kirjailija Ilmari Kiannon ideoima.
Myöhemmin Pakkanen on liittoutunut myös saksalaishenkisen Underbergin Ystävät Suomessa -yhdistyksen kanssa, joka mallaa hyvin oluen rinnalle. Underbergin hän keksi kiusallaan, kun joulupukkisäätiö Oy Santa Claus Licensing Ltd erotti hänet kymmenen vuotta sitten suojeluksestaan hänen esiinnyttyään japanilaisessa hotellissa joulupukin asussa Olutposti-lehdessä.
Nyt jo 80-vuotiaan Pakkasen elämäkerta tarjoaa kuluttajatietoa siitä, miten ihminen voi päätyä maailmalla tunnetuksi joulupukiksi. Hän on arvostetun lastenkirjailija Kaija Pakkasen poika, siskonsa on dekkarikirjailija Outi Pakkanen ja veli Ylen tiede- ja luontotoimittaja Jukka Pakkanen, ns. jalkapallohullu. Ensimmäiset pukkikeikkansa Timo suoritti jo teini-iässä ja jatkaa yhä harrastustaan eri puolilla maailmaa.
Joulupukki – Suomesta tietenkin
Joulupukista on muotoutunut suomalainen vientituote, vaikka kilpailu on kovaa. Alkuperästä käydään välillä kisaa. Suomelle eduksi oli sotien jälkeinen USA:n presidentti Franklin Rooseveltin aviopuoliso Eleanorin Lapin vierailu ja Joulupukin pajakylän heiveröinen aloitus. Se oli itsetuntoamme kohottava joulupukin sertifiointi maahamme, vaikkakin Korvatunturi tarinana vie hiukan liiaksi syrjemmälle.
Pukki-intoa ovat monet yrittäneet, yksi kuuluisimmista oli Niilo Tarvajärvi, johon kytkeytyneitä liikemiehiä oli asialla vaihtelevalla menestyksellä. Menestyksen hän koki ennen kuolemaansa, kun Santapark-niminen joulupukin luolasto avattiin nykyisen Pajakylän eteläisen tunturin uumenissa. Tarvajärvi saapui avajaisiin kunniavieraana. Valitettavasti kaikki eivät olleet iloisia.
Timo Pakkasen joulupukki nauttii varsinkin Japanissa suurta suosiota. Lapin joulupukkikähinöintiin hän ei ole kajonnut, imu on vetänyt Japanin lisäksi Euroopan maihin, joissa pukkiin uskotaan vilpittömin mielin.
Japanilaisten ihastus Lappiin, revontuliin ja joulupukkiin on väsymätöntä. Niinpä Pakkaselle riittää siellä töitä – kiitos myös Finnairin hänelle sallimin myötäjäisin.
Joulupukin elämäkerta kuvaa iloa tuottavan työn rasituksista. Eikä mukana eläjillä ole heilläkään aina kissanpäivät. Kun joulupukki matkustelee autokyydillä täysissä varusteissa kohti keikkaa, ilmastoinnin on oltava täyskylmällä. Samassa kyydissä mukana olijat puolestaan palelevat.
Pitelepäs kymmeniä tuhansia valokuvattavia polvellasi. Moni kyseleekin, miten polvi kestää, johon Pakkanen: on se kestänyt sumopainijankin. Ja parrasta sen verran, että se on varmasti aito, ei irto.
Joulupukki on kaikkien omaisuutta
Kummallinen yhteensattuma on, että juuri japanilaiset ovat ihastuneet joulupukkiin siinä, missä siellä Tove Janssonin Muumi-tarinat vetoavat niin vanhoihin kuin nuoriin.
Yhdistävä selitystekijä on suomalainen elokuvatuottaja Dennis Livson, joka kunnostautui tuottamalla Muumilaakso tarinoita -lastensarjan, ryhtymällä Muumi-aiheiseksi yrittäjäksi ja perusti jopa Naantalin Muumimaailma-teemapuiston. Japanin vienti vetää. Livsonin kuoltua hänen lapsensa perivät oikeudet tv-sarjaan ja jatkavat Muumi-aiheella.
Livsonien yritysryppääseen perustettiin hämäävä ”Oy Santa Claus Licensing Ltd”, joka antaa ymmärtää, että sillä olisi oikeus joulupukkiin. Jo ennestään sieltä löytyivät niin Muumimaailma ja Santa Claus Events. Selvä yhteys Japanin suuntaan: halu päästä sikäläisille Pakkasen avaamille pukkiapajille. Kun Pakkanen oli tuon ”säätiön” yhteistyökumppani, se saattoi dramaattisesti irtisanoa yhteistyön.
Perustelut olivat vakavat: ”Ei vastaa arvoja, eikä tee millään tavalla kunniaa suomalaista joulupukkitoimintaa kohtaan, jota Joulupukkisäätiö edustaa ja valvoo”. Kuka valvontavallan oli sille voinut suoda?
Kyse on siis jo vuosikymmenen takaisesta woke- ja canselointi-ilmiöstä – siitä samasta, jonka perusteella oululaiset puhdasotsaiset antoivat myöhemmin ymmärtää, minkä värisiä Tiernapojat saavat olla – eivätkä välttämättä edes poikia. Ja tuotakin moraaliposeerausta toteuttaa erityinen tarkoitusta varten luotu säätiö – Tiernasäätiö.
Ketkä ja minkälaisin perustein tähän maahan voi säätiön perustaa? Voisiko kyseessä olla kullankaivajille tuttu ikuinen valtausoikeus? Timo Pakkanen ei sitä kysele eikä vastaa. Seikkaperäisissä muisteluissaan Pakkanen pysyttelee kiistojen suhteen tyynenä, vaikka monelle houkuttelevaa olisi tietysti ryhtyä vaalimaan muidenkin taru- ja satuolentojen oikeuksia tai edes antaa kuvan sellaisten oikeuksien olemassaolosta.
Juha Kanerva: Joulupukki – Se aito ja oikea. Readme 2024.
