Voimajohtoja Helsingin Ruoholahdessa 2. tammikuuta 2024. LEHTIKUVA/VESA MOILANEN

Suomessa riittää sähköä talven paluusta huolimatta: ”Emme puhu kireästä tilanteesta”

Fingridin arvion mukaan sähköä riittää Suomessa tänä talvena, vaikka olemmekin kireinä pakkaspäivinä tuontisähkön varassa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Itämeren pohjalla kulkeva Estlink 2 katkesi viime viikolla, kun öljytankkeri Eagle S raahasi ankkuria pitkin Suomenlahden pohjaa.

Estlink 2 vie erityisesti sähköä Suomesta Baltiaan. Sähkönhinta on Virossa jo tästä syystä noussut. Siirtoyhteyden katkeamisesta Fingrid tiedotti, että sähköjärjestelmän toiminta Suomessa ei ole vaarantunut.

Säätilanteen pidempiaikainen kylmeneminen saattaa aiheuttaa harmaita hiuksia.

Samaan aikaan talvinen sää palaa koko Suomeen tällä viikolla. Ilmatieteenlaitoksen ennusteen mukaan sää on tällä viikolla normaalia kylmempää koko maassa. Ensi viikolla normaalia kylmempää on vain Etelä-Suomessa.

– Eteläisellä rannikolla puhumme yhden asteen kylmemmästä ilmasta kuin pitkän ajan keskiarvo on samalle ajanjaksolle. Suurimmassa osassa poikkeaman ennustetaan olevan miinus yhden ja miinus kolmen asteen välillä, Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi kertoo Verkkouutisille.

Onko nyt syytä huoleen? Lyhyt vastaus: ei ole.

– Teimme ensi kertaa tälle vuodella kaksi erilaista ennusteskenaariota. Toisessa skenaarioissa arvioimme hyvin tyyntä ja kylmää talvipäivää, ja kuinka paljon sähköä pystyisimme tuottamaan ja kuinka paljon sitä tarvitsisi tuoda. Erittäin kylmänä talvipäivänä tuonnin merkitys korostuu, kantaverkkoyhtiö Fingridin toimitusjohtaja Asta Sihvonen-Punkka sanoo Verkkouutisille.

– Toinen skenaario on keskiverto kylmä talvipäivä. Kulutus on silloin maltillisempaa ja keskivertotalvipäivänä on oletettavaa, että tuulivoimastakin saadaan sähköä, ja silloin emme ole yhtä paljon riippuvaisia tuontisähköstä.

Erittäin kylmä talvipäivä tarkoittaa, että elohopea hipoo koko Suomessa etelää myöten paria kymmentä pakkasastetta.

– Sää on samanlaista kuin meillä oli kuluvan vuoden tammikuun ensimmäisen viikon aikana. Tulevan viikon osalta emme puhu kireästä tilanteesta, Sihvonen-Punkka sanoo.

Tammikuun pakkasien aikana Estlink 2 oli tuiki tarpeellinen Suomen sähkön riittävyydelle. Silloin kaapeli, jota pitkin normaalisti viedään sähköä Baltiaan, puski sähköä Suomeen.

Fingrid on tekemässä uutta tilannearviota sähkön riittävyydestä tälle talvelle, jossa huomioidaan Estlink 2 tippuminen pois pelistä.

– Ensiarviomme on, että sähkö riittää Suomessa tässäkin tilanteessa, jos isot ydinvoimalayksiköt toimivat normaalisti. Suuret heilahdukset tuotanto- tai tuontikapasiteetissa voisivat muuttaa tilanteen, Sihvonen-Punkka sanoo.

– Kireässä ja tuulettomassa pakkastilanteessa olemme joka tapauksessa riippuvaisia tuonnista.

Verkkouutiset kertoi aiemmin marraskuussa, että työ- ja elinkeinoministeriö on parhaillaan selvittämässä muun muassa Fingridin kanssa, miten ja mistä Suomi saisi lisäkapasiteettia. Työryhmän työ tulee valmiiksi helmikuun loppuun mennessä.

Fingrid näkee, että Suomi tarvitsee energiaa tuottavaa, joustavaa lisäkapasiteettia ripeästi, jotta sähkön riittävyys oli parempi tilanteissa, joissa kulutus on suurta.

– Tarvitsemme lyhytaikaista joustoa, jota tarvitaan järjestelmän tasapainottamista varten ja pitkäaikaista joustoa, joka auttaa sähkön riittävyyteen. Odotamme työryhmän ratkaisuja. Ratkaisujen täytyy olla kustannustehokkaita ja ne eivät saa sotkea markkinalähtöisiä investointeja.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)