Iran on joutunut vetämään pois tuhansia taistelijoita Syyriasta diktaattori Bashar al-Assadin hallinnon romahduksen jälkeen.
Maahan oli sijoitettu sotilaita ja tuhansia Teheranin tukemien miliisiryhmien taistelijoita. Bashar al-Assadin hallinto kaatui joulukuussa vain puolitoista viikkoa kestäneen oppositioryhmien yllätyshyökkäyksen jälkeen.
Amerikkalaiset, eurooppalaiset ja Lähi-idän maiden hallintolähteet vahvistavat tiedon Wall Street Journal -lehdelle. Hätäisen paon vuoksi Syyriaan jäi runsaasti Iranista peräisin olevaa aseistusta ja muuta kalustoa.
Käänne on merkittävä takaisku Teheranin alueelliselle vaikutusvallalle ja kyvylle tukea Libanonin Hizbollah-asejärjestöä.
Iranin Quds-eliittijoukot on lennätetty takaisin Iraniin ja paikalliset miliisiryhmät lakkautettu. Iranin arvioidaan käyttäneen miljardeja euroja vuonna 2011 puhjenneen Syyrian sisällissodan jälkeen al-Assadin tukemiseksi.
Iranin oma puolustuskyky on heikentynyt viime vuoden jälkeen Israelin ilmaiskujen seurauksena. Taisteluissa moukaroitu Hizbollah suostui loppuvuodesta tulitaukoon Israelin kanssa.
Syyria on muuttunut vallanvaihdon myötä vihamieliseksi alueeksi Iranille.
– Poistamalla Iranin miliisiryhmät ja sulkemalla maan heidän vaikutusvallaltaan olemme tehneet palveluksen koko lähialueelle. Saavutimme erittäin vähäisin tappioin sen, mitä ei saatu aikaan diplomatialla ja ulkoisella paineella, oppositioryhmiä johtaneen Hay’at Tahrir al-Sham -järjestön johtaja Ahmed al-Sharaa sanoi Asharq Al-Awsat -lehdelle.
LUE MYÖS:
Eliittiyksikön yöllinen yllätysisku – näin Syyrian armeijan rintama romahti (VU 10.12.2024)