Paikallisen sopimisen mahdollisuudet laajenivat vuoden alussa voimaantulleella lainsäädäntömuutoksella. Aluehallintovirasto kertoo, että työsuojeluviranomainen aloittaa paikallisen sopimisen valvonnan.
– Työsuojeluviranomainen valvoo yleissitovien työehtosopimusten noudattamista järjestäytymättömillä työpaikoilla. Tähän valvontaan kuuluu jatkossa myös paikallisen sopimisen valvonta. Valvonnassa tullaan tarkastelemaan sekä sopimuksen sisältöä että sopijaosapuoliin liittyviä seikkoja. Lisäksi sopimusten perusteella voidaan kohdentaa valvontaa esimerkiksi silloin, jos havaitaan, että yötyön käyttö lisääntyy tietyllä toimialalla, virasto tiedottaa.
Lainsäädännön keskeisimmät muutokset ovat, että työehtosopimukseen perustuvan paikallisen sopimuksen saa jatkossa tehdä myös järjestäytymätön työnantaja. Tämän osalta laissa on säädetty siten, että paikallinen sopimus voidaan tehdä luottamusvaltuutetun kanssa, jos työpaikalla ei ole valittu luottamusmiestä ja työehtosopimus sallii paikallisen sopimisen. Työnantajan tulee varmistaa, että luottamusvaltuutetulla on riittävät valmiudet hoitaa paikalliseen sopimiseen liittyvät tehtävät.
Paikallinen sopimus tulee tehdä kirjallisesti ja se tulee toimittaa työsuojeluviranomaiselle kuukauden kuluessa sopimuksen solmimisesta. Toimitusvelvollisuuden laiminlyönnistä voidaan määrätä seuraamusmaksu.
Jatkossa työnantaja voi lisäksi neuvotella valtakunnallisen työntekijäjärjestön tai sen jäsenjärjestön kanssa laajemmin niin sanottuja talokohtaisia työehtosopimuksia. Aiemmin tämä mahdollisuus oli vain työnantajaliitolla.
Paikallisia sopimuksia ei voi alkaa tehdä heti
Yleissitovissa työehtosopimuksissa on aiemminkin ollut paikallisen sopimisen mahdollistavia määräyksiä. Työnantajaliittoon järjestäytymätön työnantaja saa kuitenkin tehdä paikallisen sopimuksen vasta, kun työehtosopimus on uudelleensolmittu 1.1.2025 jälkeen.
Poikkeuksen tähän tekevät työaikalain säännölliset työaikajärjestelmät. Niiden osalta paikallinen sopiminen on mahdollista myös vanhempien työehtosopimusten perusteella. Vanhoja sopimuksia ei tarvitse toimittaa työsuojeluviranomaiselle, mutta 1.1.2025 tehdyt sopimukset tulee toimittaa.