Sote-alalle houkutellaan aktiivisesti osaajia myös ulkomailta. Kuva Kajaanissa sijaitsevasta hoivakodista helmikuussa 2024. LEHTIKUVA / HANNU HUTTU

Ammattiliiton kysely: Tällaisia vaaratilanteita syntynyt kielitaidon puutteesta

Sote-alalla ongelmat ovat liittyneet tiedonkulkuun, kommunikointiin ja lääketurvallisuuteen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ammattiliitto SuPerin jäsenkyselyn mukaan hoitohenkilöstön puutteellinen kielitaito on aiheuttanut vaaratilanteita työpaikoilla. Kyselystä ilmenee, että tilanteista ei ole raportoitu usein kuitenkaan eteenpäin.

Yli puolet kyselyyn vastanneista katsoi, että vieraskielisen työkaverin kielitaidon puute on aiheuttanut työpaikalla vaaratilanteita. ”Joskus” näin arvioi tapahtuneen 39 prosenttia vastanneista ja ”usein” 14 prosenttia. 23 prosenttia katsoi, ettei työkaverin puutteellinen kielitaito ole aiheuttanut vaaratilanteita ja 24 prosenttia ei osannut sanoa näkemystään asiaan.

Selvitykseen vastasi yhteensä 3 255 lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin jäsentä, joilla oli voimassa oleva työssuhde. Heistä 91 prosenttia oli naisia ja kahdeksan prosenttia miehiä. Vastaajista viisi prosenttia oli ilmoittanut äidinkielekseen muun kuin suomen tai ruotsin. Kysely toteutettiin sähköisellä lomakkella syyskuussa 2024.

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer kertoo selvityksen taustaksi selvittäneensä vuosittain jäsenkyselyllä työperäisen maahanmuuton vaikutuksia superilaisten työhön ja työhyvinvointiin. Ammattiliiton näkemyksen mukaan työperäinen maahanmuutto ”voi olla yksi ratkaisu työvoimapulaan, mutta vain jos rekrytoinnit hoidetaan eettisesti oikein”.

Vastaajilta kysyttiin myös, minkälaisia vaaratilanteita kielitaidon puute oli aiheuttanut. Kirjallisia kommentteja saatiin 839 vastaajalta. Selvityksen mukaan eniten kuvattiin tiedonkulkuun ja kommunikointiin, lääketurvallisuuteen sekä muuhun kliinisen hoitotyöhön liittyviä vaaratilanteita.

Selvitykseen oli poimittu joitakin esimerkkejä kommenteista:

“Kerrottu että aina jarrusukat asukkaalle hoitaja ei ymmärtänyt, joten
asukas kaatui.”

“Lääkemääräyksiä tulkitaan väärin, vääriä lääkkeitä, vääriä annoksia
menee väärille ihmisille, haavoja hoidetaan väärin, lääkärin määräyksiä
jää toteuttamatta koska ei ymmärretä eikä aina edes kysytä, jos ei
ymmärretä.”

“Puutteellisen kielitaidon vuoksi asiakkaat saaneet vääränlaista
ravintoa, keliaakikot vehnäleipää, ravinnotta oleville annettu ruokaa,
soseruokailijoille annettu kiinteää ruokaa.”

Vain 42 prosenttia vaaratilanteita kokeneista oli kuitenkin raportoinut asiasta eteenpäin, ilmenee kyselystä. Lähes yhtä iso osa ei ollut tehnyt tätä. Jopa 17 prosenttia ei osannut sanoa, oliko tehnyt vaaratilanteesta poikkeamailmoitusta.

Kyselyyn vastanneista valtaosa katsoi, ettei työpaikalla ole tehty suunnitelmaa kielitaidon kehittämiseksi tai he eivät tienneet sellaisen olemassa olosta.

Erilaisista etnisistä taustoista tulevien hoitajien tarve ja osuus sote-alalla kasvaa. Vastaajista 70 prosenttia kertoi, että heidän työpaikallaan oli vieraskielisiä työkavereita, kun vuoden takaisessa kyselyssä osuus oli 65 prosenttia ja vuonna 2021 vielä 54 prosenttia.

Kyselystä ilmeni myös positiivista suhtautumista ja ennakkoluulottomuutta muualta tuleviin.  Kolmannes vastaajista kertoi haluavansa oppia vieraskielisiltä työntekijöiltä heidän kulttuuristaan.

”Yhteistyö maahanmuuttajien kanssa on useimmiten mukavaa, sujuvaa, lämminhenkistä ja ystävällistä. He ovat rauhallisia iloisia
ja empaattisia. Tykkään.”

Selvityksessä oli kysytty myös työpaikalla koetusta rasismista. Tätä oli kysytty vieraskielisiltä, joilla tarkoitettiin selvityksessä työntekijöitä, joiden äidinkieli on joku muu kuin suomi tai ruotsi. Heistä viidennes kertoi kokeneensa työpaikallaan rasismia.

Selvityksestä ilmeni, että yleisimmin rasismia koettiin työkavereiden taholta. Jopa 74 prosenttia rasismia kokeneista vastasi näin. Seuraavaksi eniten rasismia oli koettu asiakkaiden, 61 prosenttia taholta ja tämän jälkeen omaisten, 36 prosenttia ja vähiten esimiesten 16 prosenttia toimesta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)