Vaikka merenalaista energia- ja viestintäinfrastruktuuria ei voida täysin aukottomasti suojata tahalliselta tai tahattomalta vahingoittamiselta, Natoon ja Euroopan unioniin kuuluvien Itämeren rantavaltioiden yhteistyö voi brittiläisen turvallisuuspolitiikan tutkijan Tony Lawrencen mukaan auttaa vahvistamaan pelotetta ja tehostamaan yhteisiä vastatoimia mahdollisten hyökkäysten varalta.
Joulupäivänä Suomenlahdella tapahtunut kaapelivaurio on Viron kansainvälisessä puolustustutkimuskeskus ICDS:ssä työskentelevän Lawrencen mielestä muistutus merenalaisen infrastruktuurin haavoittuvuudesta ja osoitus siitä, että Itämerestä ei selvästikään ole tullut Nato-järvi, joksi sitä oli jo ehditty Suomen ja Ruotsin sotilaallisen liittoutumisen innostamana luonnehtia.
Hän arvioi Naton reagoivan tapahtuneeseen samankaltaisin toimin kuin lokakuussa 2023, jolloin muun muassa valvontalentoja lisättiin ja Suomenlahdelle lähetettiin neljä miinantorjunta-alusta.
– Naton toimet ja myöhemmät JEF (Joint Expeditionary Force) -operaatiot, joilla on samankaltaisia tavoitteita, korostavat sitä, miten tärkeänä liittoutuneet pitävät näkyvän suorituskykykomponentin sisällyttämistä pelotestrategiaan – tässä tapauksessa pintalaivaston läsnäoloa, jolla voidaan sekä luoda pelote että tarvittaessa reagoida epäilyttävään toimintaan ja parantaa meritilannekuvaa, Lawrence kirjoittaa analyysissaan.
Sen jälkeen, kun Naton operaatio Itämerellä jossain vaiheessa päättyy, pallo palautuu hänen mukaansa rantavaltioille – myös Virolle, Latvialle ja Liettualle.
– Baltian maiden puolustusvoimien kehitys on kuitenkin keskittynyt maavoimiin ja jättänyt niiden merivoimat pieniksi ja suorituskyvyiltään riittämättömiksi. Maiden merelliset valmiudet rajoittuvat pieneen määrään miinantorjunta-aluksia ja muutamaan partioveneeseen, joiden toimintaa vaikeat sääolot rajoittavat. Jos Viro haluaa tehdä osansa, se tarvitsee suurempia, arviolta 80–90-metrisiä sota-aluksia, jotka pystyvät jatkuviin operaatioihin huonoissakin olosuhteissa, hän toteaa.
Aluksia ei toki hankittaisi vain kriittisen infrastruktuurin suojelemiseksi, vaan niiltä edellytettäisiin hänen mukaansa samankaltaisia ominaisuuksia kuin Ruotsin Visby-luokan korveteissa ja Suomen vuonna 2028 palveluskäyttöön otettavassa Pohjanmaa-luokassa. Kyse on siis esimerkiksi valvonta- ja johtamisjärjestelmistä, ilma- ja meritorjuntaohjuksista, torpedoista, miinoista ja helikopterituesta.
Koska tällaiset alukset ovat kalliita, kaikkien kolmen Baltian maan kannattaisi Lawrencen mielestä toteuttaa yhteinen hankinta ja tehdä yhteistyötä ylläpidossa, miehistön koulutuksessa ja ehkä myös niiden operoinnissa.
Pikainen vilkaisu karttaan osoittaa, että Baltian maista erityisen suuri intressi merenalaisen infrastruktuurin suojaamiseen olisi juuri Virolla. Kaikki kahdeksan liittoutunutta Itämeren rantavaltiota ovat kuitenkin hänen mukaansa kiinnostuneita yhteistyön tiivistämisestä ja sen koordinoinnin tehostamisesta. Saksan Rostockiin lokakuussa 2024 muodostettu Naton alueellinen laivastojohtoporras tarjoaisi tälle luontevan kehyksen.
Ennen siirtymistään ICDS:ään vuonna 2006 Tony Lawrence toimi muun muassa Baltian maanpuolustuskorkeakoulun apulaisprofessorina sekä Britannian puolustusministeriön eri tehtävissä.
