Helsingin Sanomiin yhteyttä ottanut asukas ihmettelee, miksi Helsingissä pienelle joukolle talvipyöräilijöitä tarjotaan puhtaina kiiltävät pyörätiet. Samalla vieressä saattaa mennä jalankulkijoiden väylä, joka on luminen ja liukas.
– En ymmärrä, miksi jalkakäytäviä ei puhdisteta. Pyöräilijöitä on tosi vähän talvella, mutta ihmisiä kävelee tuhansittain joka päivä vuoden ympäri, asukas sanoo HS:lle.
Helsingin viime vuoden pyöräilybarometrin mukaan ympäri vuoden pyöräileviä on noin 12 prosenttia helsinkiläisistä, eli alle 80000.
Helsingin tekninen johtaja Kari Pudas kertoo, että kaupungin pyrkimyksenä on edistää sekä pyöräilyä että jalankulkua.
Parhaiten kaupunki hoitaa väyliä, jotka kuuluvat tehostetun talvihoidon piiriin. Pyöräteiden osalta verkosto kattaa noin 140 kilometriä. Tästä noin 80 kilometriä hoidetaan harjasuolauksella ja noin 60 kilometriä tehostetulla aurauksella.
Pudas toteaa, että etusijalle asetetut pyörätiet ja jalkakäytävät eivät välttämättä ole rinnakkain, vaikka niille asetetut laatuvaatimukset olisivat samankaltaisia. Hänen mukaansa suolauksen käyttöä halutaan myös välttää jalkakäytävillä, koska siitä voi koitua kipua koirien tassuille.
Jutussa ei kerrota, kuinka paljon jalkakäytäviä on Helsingissä tehostetun talvihoidon piirissä.