Valtioneuvoston linna kuvattuna syyskuussa 2024. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Yllätysarvio: Tämä veronalennus voisi maksaa itsensä takaisin

Etlan mukaan yhteisöveromuutoksen vaikutuksia on arvioitu puutteellisesti.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Hyvin kiinnostava Etlan muistio: yhteisöveron lasku saattaisi olla jopa kokonaan itserahoittava. Vaikkei olisi 100%, silti tärkeä näkökulma: pelkkä staattinen tuottomenetyslaskelma ei anna koko kuvaa, toteaa kokoomuksen kansanedustaja ja eduskunnan verojaoston puheenjohtaja Ville Valkonen X- Viestipalvelussa.

Valkonen viittaa julkaisullaan Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen 30.12.2024 julkaisemaan muistioon ”Yhteisöveron lasku on arvioitua kannattavampaa”.

Muistiossa tarkastellaan tapaa arvioida yhteisöveromuutoksen vaikutuksia taloudessa. Yleisen tulkinnan mukaan verotulojen kasvu ei kattaisi veroalesta syntynyttä kustannusta pitkälläkään aikavälillä. Veroalen itserahoittavuuden aste olisi siis alle 100 prosenttia.

Etlan mukaan arvio on kuitenkin puutteellinen, koska siinä tarkastellaan pelkästään yritysten reaktioita veronalennukseen. Yhteisöveron laskun nähdään todennäköisesti maksavan itsensä takaisin julkiselle sektorille, kun muutoksen kaikki vaikutukset otetaan huomioon.

– Laskelman täydentäminen muun talouden reaktioilla paljastaa merkittäviä uusia veronalennuksen taloudellisia hyötyjä. Siten, voitaisiin jopa väittää, että yhteisöveron lasku ei maksa mitään julkiselle sektorille mutta hyödyttää sekä työnantajia että työntekijöitä talouskasvun muodossa, muistiossa todetaan.

Vaikutus ei ole kuitenkaan välitön, joten veronalennus lisää aluksi julkisen sektorin alijäämää.

Yhteisöveron alennus pitäisi Etlan mukaan nähdä investointina, jonka tuotot syntyvät veronalennuksen jälkeisinä vuosina sitä mukaan, kun yritykset näyttävät voittoja Suomessa ja investoinnit valmistuvat.

–Paras tapa varmistaa yhteisöveron talouskasvua ja verotuloja kasvattava vaikutus olisi tuottavuuden parantaminen julkisissa palveluissa sekä osaavan työvoiman lisääminen koulutuksella, työmarkkinoiden toimintaa parantamalla ja maahanmuutolla. Näkymä työvoiman riittävyydestä varmistaisi investointien toteutumisen veroalen kannustamana, muistiossa linjataan.

Etlan muistio pohjaa osin hallituksen asettamaan tavoitteeseen talouskasvua vauhdittavien toimien kehittämisestä ilman julkisen talouden kustannuksia lyhyellä aikavälillä. 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)