Oikeustieteen maisteri, poliisi ja tietokirjailija Mikko Porvali on kirjoittanut useita sotahistoriaa käsitteleviä tietokirjoja ja hän erikoistunut myös kaukopartiohistoriaan. Porvalin uusin teos on kolmas ja viimeinen osa Osasto Vehniäistä käsittelevästä kirjasarjasta.
Osasto Vehniäinen oli siirtynyt talvisodan jälkeen Lahteen ja kouluttanut siellä välirauhan aikana uusia tiedustelijoita ja muuttanut jatkosodan aikana Lappeen Iitiään.
Yksikkö oli hoitanut itärajan salaista henkilötiedustelua rajan takana koko välirauhan ajan sekä lähettänyt ensimmäiset erikoisjoukkopartiot Kannakselle jatkosodan alussa.
Jatkosodassa kevääseen 1943 mennessä Osasto Vehniäisen kaikkiaan 48 partiomatkalla oli kaatunut tai kadonnut 19 partiomiestä, joista 13 oli virolaisia.
Organisaatiomuutoksia
Alkukesällä 1943 kaikkien neljän kaukopartio-osastojen eli Vehniäinen, Kuismanen, Marttina ja Paatsalo toiminnassa tapahtui merkittävä muutos.
Siihen saakka yksiköt olivat lähettäneet partiot melko itsenäisesti ja oma-aloitteisesti, tietenkin sovitettuna Päämajan vaatimiin tiedontarpeisiin, mutta neljän kaukopartioyksikön toiminnan yhteinen koordinointi oli ollut vähäistä, puhumattakaan osastojen välisestä yhteistyöstä.
Tämä kaikki muuttui, kun neljästä kaukopartio-osastosta muodostettiin Erillinen Pataljoona 4. Osastojen päälliköt pysyivät ennallaan ja majuri Hannes Vehniäinen oli virkaiältään vanhin kaukopartioyksiköiden päälliköistä.
Uudistuksen yhteydessä säädettiin myös määrävahvuudet, jokaisessa osastossa eli komppaniassa tuli palvella 96 kaukopartiosotilasta, jotka oli jaettu kolmeen 32-miehiseen joukkueeseen, joista kussakin oli neljä kahdeksanmiehistä ryhmää. Kun päälliköt ja muut henkilöt laskettiin joukkoon mukaan, jokaisen komppanian vahvuus oli 157 sotilasta.
Pataljoonan esikunnan ja yksiköiden yhteisvahvuudeksi muodostui siten 682 sotilasta, joista varsinaisia partiomiehiä oli 384. Lisäksi pataljoonan yhteydessä palveli yli sata lottaa.
Organisaatiomuutos näkyi nopeasti, jo kesälle 1943 oli laadittu kaukopartiosuunnitelma, joka sisälsi kaikkien kaukopartioyksiköiden tavoitteet partiotiedustelulle. Samalla yksiköiden raportointia yhdenmukaistettiin ja siten byrokratia kasvoi huomattavasti. Esimerkiksi partiohankkeiden hyvin yksityiskohtainen tilastointi lisääntyi.
Uusia tehtäviä
Osasto Vehniäinen sai kesäkuun alkupuolella 1943 Päämajan tiedusteluosastolta kaksi tehtävää, jotka kuvasivat hyvin uutta päämajajohtoisuutta.
Esimerkiksi partioryhmän, jonka peitenimi oli Vemmel, tehtävälista oli pitkä. Sen piti muun muassa selvittää Vologdasta Volhovstroihin sekä Podborovjesta Kabozhaan johtavien rautateiden kunto. Taustana oli tieto, että rautateillä oli havaittu runsaasti joukkojen ja materiaalin kuljetuksia länteen.
Partion matka suuntautuisi kauemmas Leningradin taakse kuin missä suomalaissotilaita oli vielä kertaakaan käynyt. Sotilasjohdolle oli tärkeää saada alueelta tietoa, jos haluttiin arvioida, miten kauan saksalaisten saarto Leningradin ympärillä tulisi kestämään. Niin kauan kuin kaupunki oli edes osittain saarrettu, puna-armeijalla ei olisi mahdollisuutta Kannaksella suurempiin operaatioihin.
Edelleen oli pyrittävä saamaan tietorikas vanki, joka piti saada mahdollisuuksien mukaan Suomen puolelle. Lisäksi piti vielä selvittää siviiliväestön mielialaa sekä väestön osallistumista vihollisen selustavarmistukseen, koska etenkin metsästäjien ja kalastajien epäiltiin toimivan NKVD:n tai puna-armeijan tiedottajina. Siviiliväestöä tuli tilaisuuden tullen kuulustella ja lisäksi tietoja piti yrittää hankkia kuuntelemalla puhelinlinjoja.
Käytännön toimintaa
Ryhmä pääsi kohteeseensa kesäkuun puolivälissä ja yksi esimerkki tehtävän suorittamisesta kentällä oli, kun partio sai sattumalta vangiksi puna-armeijan luutnantin ja hän osoittautui käskyssä määritellyksi tietorikkaaksi lähteeksi, joka oli syytä viedä Suomeen.
Upseerille annettiin puoli minuuttia aikaa päättää, lähtisikö hän mukaan vai ei. Kieltämättä luutnantti oli rohkea, miehet katsoivat yhdessä kellosta aikaa ja ajan päätyttyä upseeri kieltäytyi lähtemässä matkaan. Mies ammuttiin ja ruumis raahattiin metsään ja peiteltiin risuilla. Onneksi lähistöllä olleet viholliset eivät kuulleet laukausta, mutta partio pyysi pikaista noutoa, koska ruumis saattoi löytyä milloin tahansa.
Vesitason ilmoitettiin noutavan ryhmän 5. heinäkuuta eräältä järveltä, mutta pettymys oli suuri, kun järven länsirannalla nähtiin vihollisjoukkoja. Vaikeuksia lisäsi, ettei neljä partiomiestä pystynyt hiertymien takia enää kunnolla kävelemään. Suomesta tuli kuitenkin viesti, ettei noutoa pystytty järjestämään.
Miehet joutuivat siirtymään kerta toisensa jälkeen eri noutopaikoille ja he olivat vihollisalueella vielä heinäkuun puolivälissä. Monien vastoinkäymisten jälkeen partio saatiin kotiin vasta iltayöstä 21. heinäkuuta. Partiokertomus liitteineen valmistui viisi päivää myöhemmin.
Mikko Porvali: Viimeiseen asti. Päämajan kaukopartio-osasto Vehniäinen 1943–44. 625 sivua. Atena.
