Ulkoministeri Elina Valtonen. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Elina Valtonen: Vapautta puolustettava myös sotilaallisesti

Ulkoministeri korostaa demokratioiden kilpailukyvyn merkitystä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Demokratioiden on vastattava autoritääristen maiden esittämään haasteeseen panostamalla taloudelliseen kilpailukykyyn, osallistavuuteen ja innovaatioihin, kirjoittaa ulkoministeri Elina Valtonen (kok.) Helsingin Sanomien kirjoituksessaan.

Valtonen muistuttaa, että kansakuntien menestys vaatii vahvoja instituutioita, kuten omaisuudensuojaa ja kansalaisten osallistamista. Autokraattiset järjestelmät eivät ole hänen mukaansa kestäviä.

– Pitkällä aikavälillä talouskasvu on suurinta maissa, joissa ihmisillä on laajat mahdollisuudet osallistua sekä poliittiseen päätöksentekoon että oman elintasonsa rakentamiseen koulutuksen, yrittäjyyden ja työmarkkinoiden kautta, Valtonen kirjoittaa.

Valtosen mukaan kilpailukyvyn kehittäminen on keskeistä niin lyhyellä kuin pitkällä aikavälillä.

– Se edellyttää vahvaa ja dynaamista kansantaloutta. Samalla meidän on kyettävä puolustamaan vapautta myös sotilaallisesti, jos tarve vaatii.

– Ihmisten tulevaisuudenuskolla on tärkeä takaisinkytkentä turvallisuuteen niin yhteiskuntarauhan kuin maanpuolustustahdonkin kautta. Puolustus myös maksaa, ja sotilaalliset suorituskyvyt edellyttävät teknologista kilpailukykyä. Silti talouden kilpailukyky on käsitettävä laajempana tavoitteena kuin tapana rahoittaa puolustusmenot.

Valtonen kiinnittää erityistä huomiota Suomen taloudelliseen kehitykseen, jota pitää huolestuttavana.

– Suomen kehitys on ollut pitkään murheellista. Entinen mallioppilas on reputtamassa apuluokankin. Talous sakkaa, varallisuuskehitys jää jälkeen, ja julkinen talous on kroonisesti alijäämäinen.

– Suunta on käännettävä. Poliittiset vapaudet meillä jo on; myös taloudellisista vapauksista on pidettävä huolta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)