Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner esitteli liikennekaaren tiedotustilaisuudessa maanantaina. Sen yhtenä osana hän mainitsi kokeilujen sallimisen ja lisäansiot pienimuotoisesta toiminnasta.
Berner kertoi, että vuoden aikana saa kuljetuspalveluista tehdä 10 000 euron liikevaihdon palkkaveron alaisuudessa.
– Tämä ei tarkoita palveluiden tuottamista verovapaasti, vaan tämä tarkoittaa sitä, että palveluita voidaan 10 000 euron vuosiansioon saakka tuottaa palkkaveron piirissä.
– Näin tuetaan jakamistalouden kehittämistä, mutta samalla madalletaan kynnystä siirtyä ensin yksinyrittäjäksi ja sitten siitä aidosti yrittäjäksi ja kasvattaa omaa liiketoimintaa.
Bernerin mukaan ”me haluamme houkutella uusia toimijoita liikenteen pariin ja mahdollistaa se, että liikenne olisi houkutteleva toimiala myös nuorille yrittäjille”.
Hänen mukaansa avoimesta tietorajapinnasta puhuttaessa se velvoittaa kaikkia.
– Se velvoittaa myös niitä, jotka välittävät kyytejä ja näin ollen sellaisia kuten Uber, jotka tulevat jatkossa olemaan myös avoimen rajapinnan äärellä, ja tulevat olemaan sitä kautta niin läpinäkyvyyden kuin tiedon jakamisen piirissä, Anne Berner sanoi.
Luvat jatkossakin
Tämän jälkeen ministeri siirtyi puhumaan uudenlaisesta lainsäädännöstä. Hänen mukaansa 170 pykälästä siirrytään 73:een. Liikenne pyritään niillä uudistamaan ”konseptina ja toimintatapana”.
Seuraavaksi Anne Berner mainitsi taksiliikenteen. Se ”tulee jatkossakin edellyttämään taksiliikennelupaa”. Taksikuljettajien vaatimuksia olisi edelleen kolme.
– Se, mikä muuttuu on, että lupaa ehdotetaan myönnettäväksi yritykselle, kun se aiemmin on ollut kuljettajakohtainen ja autokohtainen.
– Tämä muutos mahdollistaa yrittäjälle kasvun, muiden liiketoimintojen kehittämisen, muiden palveluiden tuottamisen mutta myös yrityksen myymisen ja perintönä siirtämisen.