Saksan vihreät valmistautuvat helmikuussa järjestettäviin ennenaikaisiin parlamenttivaaleihin, mutta nyt puoluetta horjuttavat väitteet, joiden takana oli mysteerinen ”Anne K”. Asiasta kertoo Financial Times.
Tapahtumaketju alkoi joulukuussa puolueen oikeusasiamiehen kerrottua berliiniläiselle kansanedustajalle Stefan Gelbhaarille, että puolue tutkii häntä vastaan kohdistettuja syytöksiä seksuaalisesta häirinnästä. Koska syytökset olivat luottamuksellisia, ei Gelbhaarille kerrottu tapauksesta enempää.
Gelbhaarin mukaan tilanne oli kafkamainen – häntä syytettiin häirinnästä, mutta hän ei voinut puolustautua väitteiltä, koska ei tiennyt niiden sisältöä.
48-vuotias Gelbhaar tunnetaan puolueen maltillisen realistisiiven edustajana.
Joulukuun lopussa Berliinin yleisradioyhtiö RBB raportoi, että useampi henkilö on syyttänyt Gelbhaaria lähentelystä ja asiattomista kommenteista. Gelbhaar kutsui väitteitä valheiksi ja sanoi olevansa koordinoidun lokakampanjan uhri.
Lopulta Gelbhaar kuitenkin painostettiin luopumaan ehdokkuudestaan parlamenttivaaleissa. Hänen poliittinen uransa vaikutti olevan ohi.
Tammikuussa RBB alkoi kuitenkin tutkia Gelbhaariin kohdistettuja väitteitä tarkemmin. Asiasta oli ensimmäiseksi kertonut RBB:lle nainen nimeltä Anne K, joka allekirjoitti myös todistuksen siitä, että hänen väitteensä ovat tosia.
Pian RBB:lle kuitenkin paljastui, että Anne K:n väitteet eivät välttämättä olleet tosia – eikä koko naista ollut edes olemassa.
Anne K:n takana olikin oikeasti puolueen paikallisosaston puheenjohtaja sekä entinen feministiasiain tiedottaja, 27-vuotias Shirin Kresse, joka kuvasi itseään sosiaalisen median profiileissaan ”vasemmistolaiseksi, vihaiseksi ja autistiseksi”.
Saksalaismedioiden mukaan Kresse oli sekä RBB:lle luovutetun todistuksen sekä kahden muun nimettömän syytöksen takana. Hän on sittemmin eronnut puolueesta.
Paljastus aiheutti puolueessa maanjäristyksen. Jälkimainingeissa puolueen entinen kansanedustaja Özcan Mutlu ilmoitti jättävänsä puolueen, sanoen tapauksen olevan osoitus syvälle juurtuneista rakenteellisista ongelmista vihreiden sisällä. Mutlun mukaan puolueen Berliinin osasto on juonien, valtapelien ja erehdysten syövyttämä.
Puolueen puheenjohtajien Franziska Brantner ja Felix Banaszak ilmoittivat pian paljastusten jälkeen puolueen perustavan valiokunnan tutkimaan tapausta. Vihreitä järisyttävät syytökset ovat kuitenkin tuoneet tummia pilviä puolueen kansleriehdokkaan Robert Habeckin ylle.
Habeck on vihreiden vaalikampanjan aikana painottanut henkilökohtaisen uskottavuuden ja luottamuksen merkitystä.
– Olen kysynyt, että miten erinomaisuudellaan ratsastavat vihreät olisivat reagoineet, jos jossain toisessa puolueessa oltaisiin käyttäydytty samalla tavalla, kommentoi Saksan kristillisdemokraattien poliitikko Manuel Hagel.
Luottamusta ei juuri vala sekään, että Gelbhaarin vetäydyttyä ehdokkuudestaan vihreiden Berliinin ehdokaslistan kakkospaikalle nousi puolueen vasemmistosiipeä edustava Andreas Audretsch, joka toimii myös Habeckin kampanjapäällikönä.
Audretsch on väittänyt, ettei hänellä ole mitään tekemistä Gelbhaarin tapauksen kanssa.
Gelbhaaria ei myöskään olla ottamassa takaisin ehdokaslistalle, sillä puolueen mukaan häneen kohdistuu edelleen seitsemän vahvistamatonta syytöstä. Tämä on suututtanut Gelbhaarin kannattajia, jotka ovat vaatineet hänen paluutaan politiikkaan.
Vihreät suuntaa helmikuun vaaleihin siis sisäisten riitojen riivaamana. Puolueen kannatukseen skandaali tosin tuskin vaikuttaa: Ipsos-kyselytutkimusyrityksen mukaan Gelbhaar kun ei ole saksalaisille kovinkaan tuttu hahmo.