Erkki Virtanen nousi pitkän uransa aikana yhdeksi Suomen vaikutusvaltaisimmista virkamiehistä. Syyskuussa hän hyvästeli Aleksanterinkadun kulmahuoneensa.
Kun Erkki Virtanen aloitti budjettien valmistelun valtiovarainministeriössä (VM) vuonna 1983, ministerinä oli keskustan Ahti Pekkala. Viimeiseksi työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) kansliapäällikön esimieheksi jäi saman puolueen Olli Rehn.
– Minulla on aina ollut ykkösluokan ministereitä puoluetaustasta riippumatta. Ei ole tarvinnut ketään heistä hävetä. Se on aika hyvä lähtökohta, Virtanen sanoo.
”Tarvitaan erinomainen omaksumiskyky”
Virtanen opittiin tuntemaan 1990-luvun laman aikaan ensin VM:n budjettiosaston apulaisosastopäällikkönä ja sitten budjettipäällikkönä. Vuonna 1998 hän nousi kauppa- ja teollisuusministeriön kansliapäälliköksi ja kymmenen vuotta myöhemmin yhdistyneen työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) korkeimman virkamiehen tehtävään.
Ykkösministereillä on Virtasen mukaan oltava erinomainen omaksumiskyky, mutta myös luja luottamus virkamiehiinsä. Hän antaa ymmärtää, että kaikkia muita ministeriöitä ei ole kohdannut aivan yhtä hyvä herraonni.
– VM ja TEM ovat niin paljon vartijoina, ettei puolueilla ole varaa nostaa tomppeleita noille paikoille.
Ei Virtanenkaan ole aina ministerien kanssa töitä tehnyt. Monta 1960-luvun kesälomaa vierähti Humppilan meijerin palkkalistoilla maitoauton apumiehenä. Se oli opettavaista aikaa, sillä maitolaitureilla kohtasi monenlaisia tyyppejä. Tonkkia oli pinottava auton lavalle ja sieltä alas jopa 50 000 litraa päivässä. Tulihan siinä hartioitakin nuorelle miehelle.
Hän kirjoitti kuusi laudaturia Forssan lukiosta ja päätyi eri vaihtoehtoja punnittuaan lukemaan kansantaloustiedettä Helsingin yliopiston valtiotieteelliseen tiedekuntaan.
– Valtsikka tuntui sopivalta, kun sieltä ei miksikään valmistu. Tutkinto oli ikään kuin yleispätevä. Saattoi lähteä moneen suuntaan.
Vaikea viimeinen vuosi
Virtasesta näkee, että viimeinen vuosi ei ole ollut helppo. Työhuoneen ikkunoista lankeava valo paljastaa kasvojen uurteiden syventyneen. Tuttu ulkoilmaihmisen päivetys on jäänyt vähiin, silmät kielivät lyhyistä yöunista. Puheen tempo on aiempaa verkkaisempi, mutta sanoman suoruus vähintään entisellään.
Kansliapäällikön viimeisiä kuukausia TEM:ssä kuormittivat muun muassa Talvivaaran kriisiytyminen ja kysymys Hanhikiven ydinvoimalan rakentamisluvasta. Kun tilanne oli saatu niiden osalta jotenkuten rauhoitettua, Virtanen sai pian huomata TEM:n muuttuneen eräänlaiseksi pakolais- ja yhteiskuntasopimusministeriöksi. Kukaan ei enää tuntunut muistavan Sotkamon kaivosta eikä Fennovoimaa.
– En olisi osannut kuvitella olevani yhtäkkiä pakolaisasiain kansliapäällikkö, hän sanoo.
Virtanen kertoo pitäneensä alusta alkaen tärkeänä, että asia hoidetaan mahdollisimman hyvin, kuten suomalaiseen hallintoperinteeseen kuuluu. Ministeriöiden kansliapäälliköt alkoivat hänen aloitteestaan kokoontua viikoittain maahanmuuttoasiain kriisikokoukseen.
– Oli ymmärrettävä, että tämä on pitkä ja iso juttu, joka on jo poliittisistakin syistä hoidettava korkealla tasolla.
Suomi tarvitsee työhaluisia ihmisiä
Itseään Virtanen luonnehtii hyvin maahanmuuttomyönteiseksi. Suomalaisesta näkökulmasta olisi hänen mielestään kuitenkin tavoiteltavaa, että maahanmuutto tapahtuisi mahdollisimman hallitusti.
– Me tarvitsemme nuoria, työhaluisia ja -kykyisiä ihmisiä, uutta verta. Uskon, että suuri osa tulijoista on aitoa, kunnollista työväkeä. Kielteiset lieveilmiöt ovat tosiasia, mutta yksittäisten maahanmuuttajien väärinkäytösten ei saa antaa leimata koko joukkoa. Tämä on hyvä pitää mielessä, sillä edessä saattaa olla todellinen kansainvaellus vielä.
Virtanen korostaa valtaosan suomalaisista suhtautuvan myönteisesti ulkomaalaisiin ja kansainvälistymiseen. Hän muistuttaa, että myös Suomesta on lähdetty sankoin joukoin merten taakse työn perään ja että sodan jälkeen asutettiin menestyksellisesti puoli miljoonaa evakkoa.
Työpaikkoja on Suomesta kadonnut viime vuosina kiivaaseen tahtiin, mutta myös uusia on syntynyt niiden tilalle. Tulevaisuuden työpaikkojen Virtanen uskoo olevan vanhoilla tutuilla aloilla, jotka elävät parhaillaan vahvaa muutosta.
– Suomalaisten ruisleipä tulee metsästä ja metallista. Piste.
Esimerkkeinä kiinnostavista kasvualoista Virtanen mainitsee matkailun, jossa Suomen valtteja ovat muun muassa hiljaisuus ja puhdas ilma, sekä terveysteknologian, jonka vienti vetää erinomaisesti.
Toimintaympäristön kasvava epävakaus on kirvoittanut vilkasta keskustelua Suomen turvallisuuspoliittisten perusvalintojen kestävyydestä. Se on selvästi aihe, josta Virtanen ei ole tottunut ainakaan julkisuudessa keskustelemaan. Lauseet putoilevat hitaasti ja hieman epäröivän tuntuisesti.
– Mahdollisesta Nato-jäsenyydestä en osaa sanoa mitään, vaikka kapteeni olenkin. Voisi tietysti vedota vanhaan sanontaan if it works, don’t fix it – jos se toimii, sitä ei ole syytä korjata. Mutta tämä on kyllä aidosti asia, johon minulla ei ole mielipidettä, enkä ole pyrkinyt suuntaan tai toiseen kulisseissakaan vaikuttamaan.
Kärsimätön ja jäsenkirjaton
Erkki Virtanen on kärsimättömän miehen maineessa. Moni alainen on lähestynyt hänen virkahuonettaan puntit tutisten, ja toimittajan on ollut syytä tehdä kotiläksynsä huolella. Kun yhteys on syntynyt, keskustelu käy mutkattomasti. Jos saman talon aiemmalla valtiaalla, legendaarisella Bror Wahlroosilla oli ruhtinaan elkeet, Virtanen edustaa maanläheisyydessään pikemminkin päinvastaista.
Kaksitoistatuntisia päiviä kymmenien vuosien ajan paahtaneelle Virtaselle eläkeläisen tyhjä kalenteri on ymmärrettävästi kauhistus. Valmiita suunnitelmia hänellä ei ole, sillä pöydällä olevat asiat veivät kaiken huomion viimeisiä työviikkoja myöten.
– Suurin pelko olisi jäädä istuskelemaan keinustuolissa ja lipittämään valkoviiniä. Niinkin on kai joillekuille käynyt.
Konsultiksi Virtanen ei aio ryhtyä, ei myöskään lähteä politiikkaan. Jäsenkirjaa hänellä ei ole eikä kuulemma tule. Tarjottu on kyllä sieltä täältä.
Sen sijaan tehtävä jossakin yhteiskunnallisesti merkittävässä järjestössä tuntuisi kiinnostavan. Ulkoministeriön pitkäaikainen valtiosihteeri Pertti Torstila nousi eläkkeelle jäätyään Suomen Punaisen Ristin puheenjohtajaksi. Virtaselle taitaisi riittää vähäisempikin rooli, jos pitkän työuran aikana kertyneelle osaamiselle ja verkostoille löytyy käyttöä.
Bridgestä Virtanen viehättyi jo 1970-luvulla ja harrastaa sitä innokkaasti edelleen. Peli on hänen mukaansa älyllisesti vaativampaa kuin shakki, ja sekä sosiaalinen että psykologinen ulottuvuus ovat siinä tärkeitä. Fyysistä vireyttään hän kertoo ylläpitävänsä keräilemällä kaikenlaista Forssan kupeessa sijaitsevan Tammelan metsistä ja hiihtämällä Lapissa Kiilopään laduilla.
– Heti mökin takaa lähtee valaistut ladut moneen suuntaan. Siellä on, mistä valita.
Toimittaja: HEIKKI HAKALA
