Talvi- ja jatkosodan aikana tärkein vieras kieli tiedustelu- ja propagandatoiminnassa oli venäjä.
Kielitaitoa tarvittiin niin sotavankien kuulustelussa, sotasaalisasiakirjojen kääntämisessä kuin propagandatekstien laatimisessa. Tarvetta oli venäjän lisäksi monen muunkin kielen osaajille.
– Talvisodan aikana päämajan vastuulla olivat radiolähetykset englanniksi, ranskaksi, saksaksi ja italiaksi. Lisäksi tehtiin venäjän- ja vironkielisiä lähetyksiä. Neuvostoliittoon pudotettiin lentolehtisiä venäjäksi ja eri vähemmistökielillä, kuten ukrainan ja karjalan kielillä. Niitä tehtiin myös jopa turkiksi, tutkija Niina Syrjänen Itä-Suomen yliopistosta sanoo Verkkouutisille.
Jatkosodan aikana päämajan ja Saksan armeijan yhteistyökieli oli puolestaan saksa. Venäjän ja saksan kielten sodanaikaiseen tarpeeseen oli varauduttu jonkin verran. Tiedustelun palveluksessa oli venäjän kääntäjiä jo ennen sotia.
– Se, kuinka paljon kielitaitoisia lopulta tarvittiin, tuli monessa suhteessa yllätyksenä. Heitä haalittiin tapauskohtaisesti, usein sattumanvaraisesti ja kiireellä koko sotien ajan. Erityisesti venäjän osaajista oli pulaa, Syrjänen sanoo.
Rintamamiehetkin kuulustelivat vankeja
Talvisodan alkaessa päämajan suunnitelmana oli, että kielitaitoiset tiedustelu-upseerit hoitaisivat venäläisten sotavankien kuulustelut. Sodan aikana huomattiin kuitenkin, että tehtäviä oli hoidettava myös rintamalla, ja tilanteet tulivat nopeasti eteen.
– Venäjän kielen taitoisia haalittiin silloin rivimiehistäkin, Syrjänen kertoo.
Luotettavista ja tulkin tai kääntäjän töihin sopivista miehistä haluttiin pitää kiinni, joten monet talvisodan ajan kielitaitoiset toimivat roolissaan jatkosodassakin.
– Kun löydettiin joku kielitaitoinen, heitä ei haluttu luovuttaa muihin tehtäviin. Arvostus työtä kohtaan näkyi tällä tavoin, vaikka muuten peruskäsitys kääntämisestä oli yksioikoinen: katsottiin, ettei se vaadi muuta kuin jonkinlaiset kahden eri kielen taidot, Syrjänen sanoo.
Odotuksena oli, että tulkki kääntäisi oikein, oli tilanne mikä tahansa. Varsinkin sotavankien kuulusteluissa huomattiin, että kaikki eivät pystyneet tähän.
– Sotavangilta saattoi tulla toisistaan eriäviä lausuntoja, ja myöhemmin ymmärrettiin, että se ei johtunutkaan siitä, mitä vanki oli sanonut, vaan siitä, että oli tulkattu väärin. Tulkki ei välttämättä uskaltanut sanoa, ettei ollut ymmärtänyt kaikkea. Suurimmalla osalla sodan ajan tulkeista ei ollut mitään aiempaa tulkkauskokemusta, Syrjänen toteaa.
Miehistä oli pulaa, ja tulkkien odotettiin myös hoitavan kuulusteluja itsenäisesti. Venäjän taito saattoi tätä kautta antaa tavalliselle rintamamiehelle oikeuden toimia sotilasvirkamiehenä, jolloin hän nousi upseerien tasolle.
Sotien aikana käännöstöihin osallistui satoja henkilöitä, myös siviilejä. Venäjän osaajia etsittiin Helsingin yliopiston slaavilaisen filologian opiskelijoista ja Venäjältä vallankumouksen jälkeen Suomeen tulleista emigranteista. Itärajalla asuvistakin jotkut osasivat arkista venäjää.
Sotavankejakin hyödynnettiin kielitaitoa vaativissa tehtävissä. Yhteistyöhaluisia sotavankeja käytettiin rintamalla kaiutinkuuluttajina ja sotavankileireillä tulkkeina.
Jatkosodassa tarvittiin saksan taitoja
Jatkosodan aikana korostui venäjän kielen taitojen lisäksi myös saksan kielen osaamisen merkitys. Sotien aikana saksa oli samantyyppisessä maailmankielen asemassa kuin englanti nykyään, sitä opiskeltiin oppikouluissa yleisesti. Päämajan ylimmistä upseereista useimmat puhuivat saksaa.
– Saksan tulkkeja ei aina tarvittu, mutta esimerkiksi yleisesikunnan päälliköllä oli konekirjoittaja-kääntäjä, joka käänsi asiakirjoja suomesta saksaksi Wehrmachtin yhteysesikunta Nordille, Syrjänen kertoo.
Enemmistö kääntäjistä ja tulkeista oli miehiä viime sotien aikana, mutta konekirjoittaja-kääntäjän roolissa työskenteli myös naisia.
Kirjallisten viestien kääntäminen oli sota-aikana arvostetumpaa kuin tulkkaus, ehkä siksi, että siitä jäi pysyvä jälki.
Harva sota-ajan kääntäjä tai tulkki jatkoi tehtävissään rauhan aikana. Jotkut olivat mukana rauhanneuvotteluissa ja osa oli tekemisissä Neuvostoliiton valvontakomission kanssa.
Kielitaidon kapeutuminen on riski Suomelle
Syrjäsen mukaan sota-ajan kokemuksista kannattaisi oppia se, että kriisin tullen jonkin kielen tarve voi syntyä hyvin äkkiä. Suomalaisten kielitaidon kapeutumista pitäisikin katsoa myös huoltovarmuuden kannalta.
– Pelkällä englannilla ei pärjätä, kielen ja kulttuurin tuntemus on avain ymmärrykseen. Saksan ja ranskan opiskelijoiden määrä on tullut hurjasti alaspäin puhumattakaan venäjän osaajien määrästä. Suomalaisten pitäisi opiskella kieliä laajemmin, Syrjänen toteaa.
Hänen mukaansa kannattaa myös muistaa, että oli kyse sitten sodasta, kaupankäynnistä tai tiedonvälityksestä, kielestä toiseen siirtäminen muuttaa viestiä aina jonkin verran.
Kääntäjä tai tulkki toimii tehtävässään oman osaamisensa, kokemuksensa ja käsitystensä pohjalta. Rooli voi olla näkymätön, muttei merkityksetön.
Niina Syrjäsen käännöstieteen alaan kuuluva väitöskirja tarkastelee sodanaikaista käännös- ja tulkkaustoimintaa ja sen järjestämistä talvi- ja jatkosodan Päämajassa. (Väitöstilaisuus Itä-Suomen yliopistossa 14.3.2025.) Työ sai alkunsa Itä-Suomen yliopiston Sodankäynnin tuntemattomat käännöskulttuurit -tutkimushankkeessa.
