Saimme puolisoni kanssa pienen iltatähden viime elokuussa. Siksi ajatukseni ovat olleet lapsissa ja tulevissa sukupolvissa entistäkin enemmän.
Millaiseen kouluun meidän Alex pääsee aikanaan? Onko siellä kivaa ja rauhallista, vai onko siellä inklusiivinen jättiluokka, jossa kukaan ei pysty huomioimaan erilaisia oppijoita?
Viettääkö Alex aikansa kännykän ääressä julkkiksia kadehtien ja huonommuutta tuntien? Vai käyttääkö hän aikansa urheiluun, kesätöihin ja opiskeluun?
Onko Alexilla työpaikka, jota tekoäly ei ole vienyt? Vai onko hänellä sellainen työpaikka, jollaista emme osaa vielä edes ennustaa?
Olemme juuri nyt nivelkohdassa. Meidän pitää tänä vuonna 2025 ottaa ne askeleet, joiden ansiosta Alexilla ja muilla hänen ikätovereillaan on hyvä elämä seuraavina vuosikymmeninä.
Lasten ja nuorten mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet merkittävästi, ja kouluista on kadonnut työrauha. Tähän on pakko puuttua. Minulla on tarjota kolme ratkaisua.
Ensinnäkin meidän on pakko vähentää kännyköiden käyttöä koulussa ja vapaa-ajalla. Kännyköiden käyttö ei ole mikään ihmisoikeus. Sitä paitsi kaikki nelikymppiset ja sitä vanhemmat ovat eläneet vallan mainion lapsuuden ja nuoruuden ilman kännyköitä.
Viisaat vanhemmat ostavat nykyään koululaisille älykelloja. Niillä saa yhteyden kotiin ja vanhemmat näkevät, missä lapsi liikkuu. Silti niissä ei ole koukuttavia pelejä eikä somepalveluita.
Toiseksi meidän täytyy lisätä lasten ja nuorten liikuntaa ja yhdistystoimintaa.
Meidän pitää saada lapset ja nuoret ulos ja tapaamaan muita ihmisiä. Yhdistykset ja seuratoiminta kehittävät myös sosiaalisia taitoja.
Liikunta hillitsee lasten ja nuorten ylipainon on lisääntymistä, mikä vähentää altistumista monenlaisille sairauksille ja varhaiseläkkeelle siirtymistä.
Kolmanneksi meidän pitää mahdollistaa koulussa erilliset ryhmät erilaisille oppijoille. Inkluusio on kestämätön ajatus, koska opettajien aika menee haastavampien oppilaiden kanssa, jolloin rauhalliset lapset jäävät ilman huomiota.
Kouluihin on palautettava tasoluokat ja erityisryhmät. On jokaisen lapsen oikeus saada opetusta omalla tasollaan. Sitä paitsi on paljon kurjempaa olla tavallisen luokan huonoin kuin pienryhmän paras.
En voi vielä tietää, onko Alexilla kielipäätä tai matikkapäätä. En voi tietää, onko hän luokassa se ujoin vai se riehakkain. En tiedä, vihaako hän kuvista tai liikuntaa tai tiettyä opettajaa. En voi edes arvata, mitä valinnaisia aineita hän haluaa lukujärjestykseen.
Mutta sen tiedän, että Alexille ja kaikille lapsille pitää taata turvallinen lapsuus ja nuoruus. Heidän jokaisen pitää saada oppia ja kehittyä ilman häiriötekijöitä.
Nyt on aika laittaa koulu ja kasvatus kuntoon.
