Demariedustaja: Elina Lepomäen ehdotukset veisivät takaisin huutolaisyhteiskuntaan

Kansanedustaja Kari Rajamäki (sd.) suomii kokoomuksen kansanedustaja Elina Lepomäen taannoisia leikkausehdotuksia.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kari Rajamäki pitää Elina Lepomäen Ylen A-studiossa keskiviikkona esittämiä kommentteja jyrkkinä.

Rajamäen mukaan Lepomäki muun muassa vaati julkisen sektorin leikkauksia ja ilmoitti, ettei hyvinvointivaltio ole luonut yhtään innovaatiota.

”Näin puhutaan yhdestä maailman kilpailukykyisimmästä ja vahvan sivistystyön tehneestä kansakunnasta. Hän vaati myös nykyisen työmarkkinajärjestelmän romuttamista”, Rajamäki toteaa tiedotteessaan.

Rajamäki kiittää Lepomäkeä siitä, että hän on tuonut arvonsa esiin. Rajamäen mukaan Lepomäen puheet ovat osoitus ”kovaa oikeistoa edustavien voimien” noususta kokoomuksen sisällä.

Rajamäen mukaan Lepomäen edustamat arvot johtaisivat Suomen takaisin 1930-luvun huutolaisyhteiskuntaan, jossa sairaat ja vanhukset annetaan hoidettavaksi vähiten vaativalle.

Lepomäki arvosteli hiljattain sosiaalidemokraatteja Helsingin Sanomien haastattelussa. Lepomäki syytti demareita nykypäivän konservatiiveiksi, joille järjestelmän säilyttäminen on pyhä asia.

”Syynä on se, että työmarkkinajärjestöt ja eläkeyhtiöt ovat naimisissa keskenään”, Lepomäki totesi.

Lepomäki varoitti haastattelussaan, että Suomen taloudelle tulee käymään todella huonosti seuraavan kahden vuoden aikana. Hän toivoi, että puolueet unohtaisivat hetkeksi vaalit ja keskittyisivät olennaiseen.

Kari Rajamäki korostaa kuitenkin tiedotteessaan vaalien olevan lähellä.

”Eduskunta näyttää olevan ilmeinen ongelma Lepomäen taustatahoille. Kevään vaalien lähestyessä tämä on syytä muistaa. Vain äänestämällä voimme varmistaa, ettei rikkaalla ole kuutta ääntä köyhän ääntä kohden”, Rajamäki sanoo.

Lepomäki on toiminut aiemmin Libera-ajatushautomossa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)