Nuoruustyypin diabetekseen sairastuvien haimassa on merkkejä enterovirusinfektiosta jo sairastumisen aikoihin.
Tulokset julkaistiin Diabetes Care -lehdessä, ja ne perustuvat kuuden 24–35-vuotiaana tyypin 1 diabetekseen sairastuneen kudosnäytteisiin. Näytteitä verrattiin elinluovutuksen tehneiden näytteisiin.
Enterovirusten proteiineja löytyi kaikkien diabetekseen sairastuneiden haimasaarekkeen soluista ja kahdessa yhdeksästä verrokkinäytteestä. Diabetespotilaiden haimanäytteissä oli myös lukuisia muita enterovirusinfektioon viittaavia merkkejä selvästi useammin kuin verrokkinäytteissä.
Tulokset osoittavat nuoruustyypin diabetekseen sairastuvien haiman saarekesoluissa olevan enteroviruksia ja vahvistavat käsitystä enterovirusten osuudesta nuoruustyypin diabeteksen synnyssä.
Enterovirusinfektiot ovat kuitenkin hyvin yleisiä eikä sellaisen saaminen tarkoita automaattisesti nuoruustyypin diabetesta. Enterovirukset on yhdistetty diabetesriskiin myös suomalaistutkimuksissa.
Tutkimuksen teki kansainvälinen tutkijaryhmä, jossa oli mukana myös suomalaistutkijoita. Tutkimuksesta uutisoi Uutispalvelu Duodecim.