USA maksoi yli biljoonan murenevasta Irakista

Irakin kriisi voi pahimmassa tapauksessa syöstä maailmanmarkkinat vuoden 2008 kaltaiseen kaaokseen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Mureneva Irak on tullut Yhdysvalloille kalliiksi. Irakin sota on niellyt kaikkiaan jo yli biljoona dollaria. Lisäksi Yhdysvallat on avustanut Irakin uutta hallintoa kymmenillä miljardeilla.

Valtavien kustannusten lisäksi Irakissa on menehtynyt liki 4500 amerikkalaista. Kymmeniätuhansia on haavoittunut.

CNBC-uutiskanavan mukaan 52 prosenttia amerikkalaisista on sitä mieltä, ettei Yhdysvallat ole päässyt tavoitteisiinsa Irakissa. Pohjois-Irakin nopea joutuminen islamistien käsiin on vahvistanut käsitystä entisestään.

ISIS-taistelijoiden voittokululla voi olla vakavia seurauksia Yhdysvalloille ja muille länsimaille.

Mikäli ISIS-järjestön annetaan hallita Pohjois-Irakia ja Etelä-Syyriaa, tarkoittaa se käytännössä sitä, että islamisteilla on hallussaan montaa varsinaista valtiota suurempi alue.

ISIS-taistelijoiden hallussaan pitämästä alueesta voisi pahimmassa tapauksessa tulla Taliban-hallinnon aikaisen Afganistanin kaltainen suojapaikka ääri-islamilaisille terroristeille.

Lisähuolta aiheuttavat islamistien riveissä taistelevat länsimaalaiset.

”ISIS on tällä hetkellä keskittynyt Irakiin, mutta suuri huolemme on se, että järjestö kääntää katseensa länteen ja alkaa etsiä, värvätä ja kouluttaa länsimaalaisia, jotka palaavat sitten kotimaihinsa koulutettuina ääri-islamisteina”, nimettömänä pysytellyt amerikkalaisviranomainen totesi CNN:lle maanantaina.

Kasvavan terroriuhan lisäksi Irakin kriisillä on myös taloudellisia vaikutuksia. Irakin epävakaa tilanne on jo saanut öljyn hinnan nousuun. Mikäli kriisi kuitenkin paisuu totaaliseksi sisällissodaksi, voivat öljykuljetukset Irakista lakata kokonaan.

Öljyvirran katkeaminen tarkoittaisi valtavaa hinnannousua.

Monet pitävät öljyn hinnan kohoamista yli 140 dollariin barrelilta yhtenä syynä vuoden 2008 globaaliin talouskriisiin. Huffington Postin mukaan Irakin kriisin aiheuttama uusi hintapiikki voisi laukaista jälleen maailmanlaajuisen laman.

ISIS-taistelijoiden voittokulku jatkuu

ISIS-taistelijat valtasivat jälleen uuden kaupungin maanantaina. Uutislähteiden mukaan 200 000 asukkaan Tal Afar Mosulin kaupungin ja Syyrian rajan välissä on nyt militanttien hallussa.

ISIS-järjestön taistelijoiden eteneminen kohti Irakin pääkaupunkia Bagdadia on otettu huolestuneesti vastaan etenkin Yhdysvalloissa. Se lähetti viikonloppuna lentotukialuksen Persianlahdelle.

Lisäksi Yhdysvaltojen Bagdadin suurlähetystön turvallisuusjoukkoja on vahvistettu 275 sotilaalla.

Kaikesta huolimatta Yhdysvallat on toistaiseksi pidättäytynyt suorista sotilaallisista toimista Irakissa.

Yhdysvaltojen ulkoministeri John Kerry väläytteli maanantaina Yahoo Newsin haastattelussa mahdollisia lennokki-iskuja ISIS-taistelijoita vastaan. Kerry myös sanoi Yhdysvaltojen olevan avoimia yhteistyölle Iranin kanssa.

”Massamurhat on lopetettava tavalla tai toisella. Joko ilmasta käsin tai muutoin”, Kerry totesi.

Kerry viittasi mitä todennäköisimmin Irakista kantautuneisiin tietoihin islamistien suorittamista teloituksista.

Viikonloppuna uutisoitiin väitetystä 1700 antautuneen hallituksen sotilaan murhasta.

Irakin pääministeri Nuri al-Maliki on pyytänyt Yhdysvaltoja puuttumaan maansa tilanteeseen ilmaiskuilla. Presidentti Barack Obaman hallinnon kerrotaan kuitenkin kieltäytyneen.

Asiantuntijat ovat epäilleet Irakin hallituksen joukkojen kykyä pysäyttää etenevät islamistit ilman ulkopuolista apua.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)