Suomen kautta Venäjälle sotilaskäyttöönkin hi-techia salakuljettanut pidätetty

Venäläissyntyinen amerikkalaismies on pidätetty Yhdysvalloissa epäiltynä elektroniikan salakuljetuksesta Venäjälle.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kalifornian San Rafaelista kotoisin olevan Pavel Fliderin epäillään salakuljettaneen muun muassa mikrosiruja Venäjälle. Tavaran joukossa oli sekä sotilas- että siviilikäyttöön soveltuvia komponentteja.

Epäillyn salakuljetuksen kerrotaan pyörineen Fliderin omistaman Trident International Corpin kautta.

Marin Independent Journalin mukaan Fliderin yritys osti elektroniikan amerikkalaisyrityksiltä ja laivasi tavarat laittomasti Venäjälle Suomen ja Viron kautta. Fliderin yrityksen kerrotaan jättäneen viemistään tavaroista joko väärennettyjä tai harhaanjohtavia tulliselvityksiä amerikkalaisviranomaisille.

Väitetyn salakuljetusketjun rahoituksen kerrotaan tulleen tilityksinä sanfranciscolaisiin pankkeihin. Rahat olivat Yhdysvaltojen syyttäjänviraston mukaan peräisin tshekkiläisistä, virolaisista, latvialaisista, kyproslaisista ja hongkongilaisista pankeista. Yhteensä varoja oli siirretty yli 60 miljoonaa dollaria eli noin 55 miljoonaa euroa.

Flideria epäillään nyt muun muassa 25 salakuljetusrikoksesta ja rahanpesusta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)