Näistä puolet johtuu sydän- ja verisuonitaudeista ja neljännes syöpätaudeista. Suomessa syöpätaudit vastaavat noin 25 prosentista kuolemantapauksista, sydän- ja verisuonitautien osuus on noin 40 prosenttia, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL viitaten World Cancer Report 2014 –raporttiin.
Syöpätaudit ovat maailman toiseksi yleisin kuolinsyy, ja ne vastaavat siis noin 15 prosentista maailman vuotuisista kuolemantapauksista. Niiden yleistyminen johtuu osaltaan väestön vanhenemisesta, mutta paljolti myös ”länsimaisten epäterveellisten elintapojen” yleistymisestä.
THL:n mukaan Suomessa syöpätautien yleistyminen johtuu paljolti juuri väestön ikääntymisestä. Miehillä yleisin syöpä on eturauhassyöpä, mutta suurelta osin tupakoinnista johtuvia keuhkosyöpiä on vuosittain vielä noin 1 500. Naisilla selvästi yleisin syöpä on rintasyöpä.
Eri syöpätyyppien määrät vaihtelevat eri kulttuureissa. Tupakan merkitys on kuitenkin maailmanlaajuisesti keskeinen. Kaikki kuolinsyyt huomioiden tupakka tappaa maailmassa vuosittain noin kuusi miljoonaa ihmistä. Eräissä maissa on savukkeiden ohella eri suutupakan muodoilla myös suuri vaikutus.
Varsinkin kehitysmaissa eräillä infektioilla on myös merkitys syöpien synnyssä. Suomessakin tämä koskee niin sanotun HPV-viruksen vaikutusta kohdunkaulan syövän syntyyn.