Työmarkkinakeskusjärjestöjen väliset neuvottelut työeläkejärjestelmän uudistamiseksi ovat jo käynnissä. Eläketurvakeskus vastaa uuden www.elakeuudistus.fi -sivuston ylläpidosta. Siellä kerrotaan muun muassa uudistuksen tavoitteista, joita ovat työeläkejärjestelmän rahoituksen ja riittävän eläketurvan sekä sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden turvaaminen. Myös työurien pidentyminen on uudistuksen keskeinen tavoite.
Sen sijaan sivustolla ei esitellä eri osapuolten neuvottelutavoitteita eikä kampanjoida minkään vaihtoehdon puolesta. Sivustolla on tietoa siitä, mitä työeläke sisältää tällä hetkellä ja miten järjestelmä on kehittynyt tähän mennessä. Aikajanan avulla voi palata vanhoihin uutisaiheisiin ja dokumentteihin, kuten hallitusohjelmaan ja työryhmien muistioihin.
Tavoitteena on pitää kansalaiset ajan tasalla siitä, mitä eläkejärjestelmän uudistuksessa tapahtuu, mitkä tahot uudistusta valmistelevat ja minkälaisille taustaselvityksille työ pohjautuu. Sitäkin sivuston sisältö korostaa, että uudistukset suuntautuvat tulevaisuuteen eivätkä muuta nyt maksussa olevia eläkkeitä ja niiden ehtoja.
Sivusto on kaksikielinen. Pääsääntöisesti kaikki materiaali on sekä suomeksi että ruotsiksi, mutta aikajanan materiaaleja ei käännetä ruotsiksi. Sama aineisto löytyy kuitenkin tekstinä historia-osuudesta molemmilla kielillä.