Neuvotteluista on – jälleen kerran – ennustettu vaikeita, sillä parlamentin näkemykset ovat osittain ristiriidassa ministerineuvoston joulukuun puolivälissä saavuttaman yhteisymmärryksen kanssa.
Suurimmat erimielisyydet koskevat itse mekanismin ja siihen liittyvän yhteisen kriisirahaston päätöksentekoa. Parlamentin talous- ja rahavaliokunnan selvän enemmistön mukaan neuvoston hyväksymä malli on monimutkainen ja altis poliittisille lehmänkaupoille.
Saksan – ja Suomenkin – käsikirjoituksen mukaan neuvosto otti itselleen viimekätisen päätösvallan ongelmapankkien saneeraamisessa ja rahoittamisessa.
Meppien mielestä valta kriisipankkien alasajosta, pilkkomisesta ja pääomittamista pitäisi olla EU:n komissiolla, kuten se itse alun perin esittikin.
Talous- ja rahavaliokunnan jäsenen, kokoomusmeppi Sirpa Pietikäisen mukaan ei ole kovin realistista olettaa, että Saksa ja sen myötä neuvosto perääntyisi päätöksestään komission hyväksi.
Hän myös uskoo, että valtaosa kriisipankkien saneerauksista hoituu virkamies- ja viranomaistyönä valtiovarainministerien perustamassa uudessa kriisinratkaisuneuvostossa. Sen päätökset tulevat voimaan automaattisesti, ellei ministerineuvosto – komission nimenomaisesta esityksestä – päätä niitä muuttaa tai hylätä 36 tunnin kuluessa.
EU:n instituutiot eivät luota toisiinsa
– Ongelma ovat suurten maiden suuret pankit ja pienten maiden Euroopan mittakaavassa pienet pankit. Parlamentti on huolissaan siitä pystyykö jäsenmaiden valtiovarainministereistä koostuva neuvosto kohtelemaan niitä tasa-arvoisesti ’pitkien puukkojen yönä’, kun ratkaisuja paineen alla tehdään.
Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, että suuren jäsenmaan suuri pankki pelastettaisiin yhteisen kriisirahaston rahoilla, mutta pienen maan suurikin, mutta systeemiriskin kannalta merkityksetön pankki lopetettaisiin.
Hänen mukaansa jäsenmaiden valtiovarainministerien päätös perustaa kriisinratkaisuneuvosto ja ottaa lopullinen päätösvalta itsellään kielii siitä, etteivät pohjoiset jäsenvaltiot Saksa etunenässä luota komission kykyyn pitää kriisirahaston rahahanat riittävän tiukalla.
Vastaavasti parlamentti ei luota siihen, että neuvosto kykenee yhteismitallisiin ratkaisuihin kaikkien jäsenmaiden kaikkien pankkien osalta.
– Jäsenvaltioiden välisissä neuvotteluissa – joita neuvostonkin kokoukset ovat – suuretkin jäsenmaat ovat livenneet EU:n kasvu- ja vakaussopimuksesta. Parlamentti haluaa lainsäädännön, joka takaa, että päätökset etenkin isojen kriisipankkien kohtelusta tehdään by the book eli etukäteen sovitun käsikirjan mukaisesti ilman poliittista harkintaa – ja tämä markkinoiden on hyvä tietää jo etukäteen.
Kiistaan liittyy myös perinteistä kisaan hännän vetoa siitä, päätetäänkö yhteisen kriisinratkaisurahaston varojen käytön pelisäännöistä yhteisömenettelyllä eli parlamentin ja neuvoston yhteispäätöksellä vai jäsenvaltioiden välisillä päätöksillä.
Neuvoston hyväksymän kannan mukaan rahaston rahoitusperiaatteista päätettäisiin erillisellä valtiosopimuksella.
– Yhteisömenettelyssä parlamentilla – ja myös neuvostolla – on veto-oikeus. Hallitusten välisissä sopimuksissa sitä ei ole.
Toivottavasti ei tule isoja ruumiita
Kriisinratkaisumekanismia koskevan lainsäädännön on määrä tulla voimaan vuoden 2015 alusta ja kriisinratkaisuvaltuudet siirtyisivät sille vuoden 2016 alusta. Siihen saakka menetellään nykysäännösten mukaisesti, eikä sijoittajavastuu koske esimerkiksi pankkien liikkeeseen laskemia joukkovelkakirjalainoja.
Yhteinen kriisirahasto koostuu kansallisista rahastoista, jotka yhdistetään asteittain yhdeksi rahastoksi kymmenen vuoden aikana. Rahaston kerryttäminen alkaa vuonna 2016 ja sen pitäisi olla täydessä 55 miljardin euron maksuvalmiudessa vuonna 2026. Varat rahastoon kerätään pankeilta perittävillä maksuilla.
Siirtymäkautena kriisipankin sijoittajavastuun ylittävät saneerauskustannukset lankeavat aluksi pankin sijaintimaan kansallisen rahaston kontolle pieneten sitä mukaa kuin yhteinen kassa karttuu.
Parlamentin mukaan ministerineuvoston malli ei toteuta pankkiunionin perimmäistä tarkoitusta ainakaan siirtymäaikana, koska se ei katkaise valtioiden ja kriisipankkien välistä kohtalonyhteyttä. Valtiovarainministerien kannan mukaan Euroopan vakausmekanismi (ESM) ei voi antaa suoria lainoja kriisipankeille, vaan pankkien kotivaltiot joutuvat ottamaan lainat vastuulleen.
– Täytyy vain toivoa, ettei isoja ruumiita tule ennen sijoittajavastuun voimaantuloa, Pietikäinen sanoo.
Yhteisen rahaston riittävyyttä on epäilty, koska pelkästään Irlannin pankkikriisin hoitamiseen tarvittiin suunnilleen sama summa. Asiantuntijoiden mukaan rahat kuitenkin riittävät, sillä yhteisessä kriisinratkaisumekanismissa pankin tappiot katetaan ensin osakkeenomistajien, velkakirjasijoittajien sekä yli 100 000 euron tallettajien taskuista.
Jos etukäteen rahastoidut varat eivät tämänkään jälkeen riitä, rahasto voi ottaa lainaa ja maksaa sen takaisin pankeilta kerättävillä lisämaksuilla.
Parlamentin ja ministerineuvoston pitäisi pystyä sopimaan kiistansa ennen toukokuuta, jolloin nykyisen parlamentin toimikausi loppuu.
Kriisinratkaisumekanismi muodostaa toisen vaiheen EU:n tulevassa pankkiunionissa. Ensimmäisestä vaiheesta, Euroopan keskuspankin (EKP) yhteyteen perustettavan yhteisen pankkivalvoja aloitti toimintansa vuoden alussa.
