Kansanedustaja Raimo Piiraisen (sd.) mukaan petojen katseluun ja kuvaamiseen käytettyjen haaskojen vaatimuksena on, ettei haaskaa saa sijoittaa lähelle asutusta. Hän ihmettelee eduskuntakyselyssään, onko ”turvaetäisyys asutukseen 150 metriä vai mieluimmin 15 kilometriä?”.
– Avoimista haaskoista on metsästykselle huomattavaa haittaa, koska karhut tottuvat käymään haaskoilla ja kesyyntyvät jatkuvan haaskaruokinnan seurauksena. Karhujen kesyyntyminen merkitsee myös petojen ja ihmisen välisen konfliktiriskin lisääntymistä, Raimo Piirainen toteaa kyselyssään.
Piiraisen mukaan ”Kainuussa on tullut ilmi tapauksia, joissa haaska on perustettu muutaman sadan metrin päähän kesäasutuksesta”.
Hänen eduskuntakyselyssään kysytään, aikooko maa- ja metsätalousministeriö selvittää haaskojen käytön laajuuden, niiden aiheuttamat haitat ihmisille ja ohjeistaa kuvaushaaskojen perustamisen nykyistä selvemmin.