Yhdysvaltalainen senaattori John McCain sanoo, että Yhdysvaltain kongressi harkitsee pakotteita Ukrainaa vastaan, jos maan hallitus torjuu väkivaltaisesti mielenosoitukset. Hän sanoo myös, että jos Ukraina solmii kauppasopimuksen Venäjän kanssa EU:n sijaan, Yhdysvallat on valmis ”vakavasti harkitsemaan toimia”.
– Olemme täällä tukemassa asiaanne: ukrainalaisten oikeutta määrätä omasta kohtalostaan, sanoi Kiovassa vieraillut McCain NBC News -kanavan mukaan.
Venäjän pääministeri Dimitri Medvedev on syyttänyt länsimaita puuttumisesta Ukrainan sisäisiin asioihin. McCain antoi sunnuntaina takaisin syyttäen Venäjää samanlaisesta sekaantumisesta toisen valtion asioihin.
– Haluamme tehdä selväksi Venäjälle ja (presidentti) Vladimir Putinille, että Yhdysvallat ei hyväksy sitä, puuttumista Ukrainan asioihin, senaattori sanoi.
Ukraina on viime viikkoina neuvotellut kauppasopimuksesta EU-komission kanssa. Sunnuntaina EU:n kauppakomissaari Stephan Füle kuitenkin sanoi, että neuvottelut ovat jäissä. Hän totesi Twitterissä, että Ukrainan hallitus ei ole vastannut EU:n esityksiin.
Kiovassa arviolta yli 200 000 kansalaista on osoittanut mieltään EU:n kanssa tehtävän sopimuksen puolesta. He vastustavat hallitusta, joka harkitsee Ukrainan liittämistä Venäjän johtamaan tulliliittoon, johon kuuluvat Valko-Venäjä ja Kazakstan.
Ukrainan presidentti Viktor Janukovitsh matkustaa kuitenkin tällä viikolla Venäjään tapaamaan Putinia. Asialistalla on ainakin kaasun hinta, jota pudottamalla Venäjä voi houkutella Ukrainaa mukaan tulliliittoon.