ISIS-varoitus Euroopalle: Lapsia koulutetaan iskemään

Terroristijärjestö ISIS on kouluttanut järjestelmällisesti lapsista tulevaisuuden jihadisteja.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Terroristijärjestö ISIS on kasvattanut ja kouluttanut syyrialaislapsia toteuttamaan terrori-iskuja Euroopassa. Näin väittää viime vuonna Syyriassa pidätetty ranskalainen jihadisti Jonathan Geffroy. Asiasta kertoo Daily Express.

– He ovat rekrytoineet ja kouluttaneet orpoja, ja tämän lisäksi ISIS-taistelijoiden lapsia on aivopesty järjestön ideologialla ja opetettu vihaamaan USA-johtoista koalitiota sekä Eurooppaa.

– Tiedän, että tulevien iskujen tekijöinä ovat lapset, Geffroy on kertonut Ranskan tiedustelupalvelulle Le Monde -lehden saaman viranomaismuistion mukaan.

Hänen mukaansa ISIS:n suunnitelmana on ollut kouluttaa lapset Syyriassa, jonka jälkeen heidät lähetetään teini-ikäisinä Eurooppaan toteuttamaan terrori-iskuja. Lasten kerrotaan olevan mukana ISIS:n toiminnassa ja jihadistikoulutuksessa usein vanhempiensa suostumuksella.

Myös Europol on varoittanut, että ISIS:n kouluttama ”uusi terroristien sukupolvi” muodostaa tulevaisuudessa turvallisuusuhan Euroopalle ja länsimaille.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS