2019 jää historiaan kolmen pääministerin vuotena

Kolmen pääministerin vuosia mahtuu Suomen historiaan yhteensä kolmetoista.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Pääministeri Sanna Marin (sd.) sanoo uudenvuoden tervehdyksessään vuoden 2019 olleen ”työn ja tapahtumien täyteinen”, ja viittaa muun muassa siihen, että Suomessa oli vuoden 2019 aikana yhteensä kolme eri hallitusta, joilla jokaisella oli eri pääministeri.

Vuoden 2019 aikana Suomen pääministerinä ehtivät toimia Juha Sipilä (kesk.), Antti Rinne (sd.) ja Sanna Marin (sd.).

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Sipilän hallitus jätti eronpyyntönsä noin kuukausi ennen eduskuntavaaleja. Rinteen hallitus kaatui Antti Rinteen erottua tehtävästä joulukuussa.

Tilanne on poikkeuksellinen, sillä Suomessa ei tavallisesti ole ollut kolmea eri pääministeriä saman vuoden aikana. Vastaava on 2000-luvulla sattunut ainoastaan vuonna 2003, jolloin eduskuntavaalien jälkeen pääministeriksi noussut Anneli Jäätteenmäki joutui eroamaan niin sanotun Irak-vuodon takia.

1900-luvulta kolmen pääministerin vuosia löytyy useampia etenkin itsenäisyyden alkuajoilta, jolloin hallitukset olivat lyhytikäisiä. Sen lisäksi kolmen pääministerin vuosia oli useampia 1950- ja 1970-luvuilla.

Kaiken kaikkiaan kolmen pääministerin vuosia löytyy Suomen historiasta 13. Vuosien 2003 ja 2019 lisäksi Suomessa on toiminut kolme eri henkilöä pääministerinä saman vuoden aikana vuosina 1918, 1919, 1922, 1924, 1925, 1954, 1957, 1958, 1970, 1972 ja 1975.

Ennätys pääministerien vaihtuvuudessa nähtiin vuonna 1944. Silloin Suomen pääministerinä toimi saman vuoden aikana neljä eri henkilöä: Edwin Linkomies, Antti Hackzell, Urho Castrén ja Juho Kusti Paasikivi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS