Suomen Asiakastieto Oy Helsingissä. LEHTIKUVA/JUSSI NUKARI

2020-luvun ennätys yksittäisten maksuhäiriöiden määrässä

Viime vuonna kuluttajille kirjattiin lähes kaksi miljoonaa maksuhäiriötä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Henkilöiden uusia maksuhäiriöitä kirjattiin viime vuonna vajaa 1,95 miljoonaa kappaletta, mikä on enemmän kuin koskaan 2020-luvulla. Yhdellä henkilöllä voi olla useampi maksuhäiriö, kertoo Suomen Asiakastieto.

Vuonna 2023 henkilöiden uusia maksuhäiriöitä kirjattiin vajaa 1,84 miljoonaa kappaletta, ja vuonna 2022 vajaa 1,82 miljoonaa. Vuosina 2021 ja 2020 vastaavat luvut olivat hieman yli 1,72 miljoonaa ja 1,82 miljoonaa maksuhäiriötä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Viime vuoden lopussa vajaalla 369 000 henkilöllä oli vähintään yksi maksuhäiriö. Vuoden 2023 lopussa maksuhäiriöisiä henkilöitä oli vajaa 350 500, eli maksuhäiriöisten määrä kasvoi viime vuoden aikana noin 18 500 henkilön verran.

Viime vuonna uusia maksuhäiriöitä sai hieman yli 301 000 henkilöä, kun vielä vuonna 2023 vastaava luku oli hieman yli 280 000.

Maksuhäiriöisten määrä on kasvanut kaikissa maakunnissa paitsi Etelä-Pohjanmaalla, jossa maksuhäiriöisten henkilöiden osuus täysi-ikäisistä asukkaista laski 0,01 prosentilla verrattuna vuoden 2024 syyskuun loppuun.

Asiakastiedon varatoimitusjohtaja Mikko Karemon mukaan henkilöiden uusien maksuhäiriöiden määrän kasvu vuoden 2024 aikana on huolestuttava ilmiö.

– Uusien maksuhäiriöiden määrä kasvoi kolmen kuukauden aikana yli 450 000 kappaletta, vaikka samaan aikaan maksuhäiriöisten henkilöiden määrä kasvoi vain 3500 henkilöllä. Todennäköisesti kuluttajat, joilla on ennestään rekisteröityjä maksuhäiriöitä, ovat saaneet niitä vuoden lopussa lisää. Tämä on ikävä muistutus siitä, että ylivelkaantumisen laivaa on hankala saada käännettyä, kun se on kerran lähtenyt liikkeelle, huomauttaa Karemo.

Vuonna 2023 yksittäisten maksuhäiriöiden määrä kasvoi loka-joulukuun aikana 389 000 kappaleella. Viime vuoden viimeisen kolme kuukauden aikana ulosottomenettelyssä todetun varattomuuden aiheuttamien UMV-merkintöjen määrä kasvoi jonkin verran heinä-syyskuuhun verrattuna.

Suurin kasvu yksittäisten maksuhäiriöiden kasvussa tapahtui 2024 huhti-kesäkuun aikana, jolloin maksuhäiriöiden määrä kasvoi lähes 628 000 kappaleella. Myös tällöin maksuhäiriöiden määrän kasvu johtui UMV-merkintöjen suuresta määrästä.

Lukuihin saattaa vaikuttaa jossain määrin maksuhäiriöisten henkilöiden seilaaminen puhtaiden luottotietojen ja maksuhäiriömerkinnän välillä. Vuoden 2022 lopussa voimaan tulleen luottotietolain muutoksen perusteella henkilön luottotiedot puhdistuvat, kun hän saa maksettua maksuhäiriön perusteena olevan velkansa.

Maksuhäiriöisten henkilöiden määrä jatkoi kasvuaan vuoden 2024 lopussa

Maksuhäiriöisten henkilöiden määrä kasvoi edelleen 2024 viimeisellä kvartaalilla, mutta kasvuvauhti hidastui hieman vuoden ensimmäiseen puoliskoon verrattuna. Vuonna 2024 maksuhäiriöisten henkilöiden määrä kasvoi 18 500 henkilöllä.

– Vaikka maksuhäiriöisten kuluttajien määrän kasvun hidastuminen on varovaisen positiivinen signaali, valitettavasti maksuhäiriöisten henkilöiden kokonaismäärä oli viime vuoden lopussa korkeimmillaan uuden luottotietolain voimassaoloaikana. Ylivelkaantuminen on kiihtynyt tänä vuonna kovaa vauhtia, ja nopeaa käännettä ei valitettavasti ole näkyvillä työttömyyslukujen kasvaessa, arvioi Karemo.

Kun luottotietolain uudistus astui voimaan 2022 joulukuussa, Asiakastiedon maksuhäiriörekisteristä poistui kerralla 18 600 yksityishenkilöä, jotka olivat jo maksaneet maksuhäiriön perusteena olevan velkansa. Tällä hetkellä maksuhäiriöisiä kuluttajia on 17 500 henkilöä vähemmän kuin luottotietolain muutosta edeltävällä maksuhäiriöisten kuluttajien määrän mittausjaksolla.

Maksuhäiriöisten määrä kasvoi eniten Pohjois-Karjalassa

Maksuhäiriöisten määrä kasvoi hieman kaikissa maakunnissa lukuun ottamatta Etelä-Pohjanmaata, jossa maksuhäiriöisiä henkilöitä oli vuoden lopussa kuusi kappaletta vähemmän kuin syyskuun lopussa. Tämä näkyy tilastoissa 0,01 prosentin laskuna.

Eniten maksuhäiriöisten henkilöiden määrä suhteessa maakunnan asukaslukuun kasvoi Pohjois-Karjalassa, jossa maksuhäiriöisten osuus maakunnan täysi-ikäisestä väestöstä kasvoi 6,28 prosentista 6,85 prosenttiin. Tämä tarkoittaa 37 uutta maksuhäiriöistä henkilöä.

Määrällisesti eniten maksuhäiriöisten kuluttajien määrä kasvoi Uudellamaalla, jossa vuoden viimeisen kolmen kuukauden aikana lähes tuhannelle uudelle henkilölle kirjattiin maksuhäiriö. Maakunnan väkilukuun suhteutettuna eniten maksuhäiriöisiä kuluttajia on Päijät-Hämeessä, jossa maksuhäiriöisten määrä kasvoi 8,63 prosentista vajaaseen 8,7 prosenttiin.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)