Tönimistä, lyömistä, kuristamista ja tavaroilla heittämistä. Vähättelyä, seksuaalisten kykyjen pilkkaamista, elämän kontrollointia ja vaatimuksia siitä, että miehen kuuluu maksaa puolison menot.
Nämä ovat konkreettisia esimerkkejä tapauksista, joissa miehet ovat joutuneet parisuhteessa naispuolisen kumppaninsa pahoinpitelemiksi. Viime vuonna viranomaisten tietoon tuli yhteensä 3 140 perhe- ja lähisuhdeväkivaltatapausta, joissa uhrina oli aikuinen mies. Täysi-ikäisistä uhreista miehiä oli yli neljännes.
Kun mukaan otetaan myös alaikäisiin poikiin kohdistuneet rikokset, miesuhrien määrä on 4 890. He muodostavat kolmasosan kaikista perhe- ja lähisuhdeväkivallan uhreista.
Nais- ja tyttöuhreja oli yhteensä 10 642, joista täysi-ikäisiä naisia 9 030.
Luvut perustuvat Tilastokeskuksen tilastoihin. Tilastokeskuksen määritelmässä perhe- ja lähisuhdeväkivalta kattaa tapaukset, joissa epäilty on esimerkiksi uhrin nykyinen tai entinen puoliso tai seurustelukumppani, vanhempi, lapsi, sisarus tai muu lähisukulainen. Mukana ovat myös tapaukset, joissa uhri ja epäilty ovat asuneet samassa taloudessa tai heillä on yhteinen lapsi.
Miesuhrien määrä on kasvanut selvästi 2020-luvun aikana. Vuonna 2020 viranomaisten tietoon tuli 2 203 perhe- ja lähisuhdeväkivaltatapausta, joissa uhrina oli aikuinen mies. Vuonna 2025 määrä oli noussut 3 140 uhriin. Kun mukaan otetaan myös alaikäisiin poikiin kohdistuneet rikokset, mies- ja poikauhrien määrä kasvoi samassa ajassa 3 526 uhrista 4 890 uhriin.
Huolestuttava kehitys herättää kysymyksen: mistä se johtuu?
Yksi lähisuhdeväkivallan uhreiksi joutuneita miehiä auttava taho on Miessakit ry. Väkivaltaa kokeneet miehet -toiminnan vastaava väkivaltatyöntekijä Tuomo Perälä arvioi miesuhrien kasvavan määrän johtuvan etenkin kahdesta tekijästä: miespuolisten uhrien alentuneesta ilmoittamiskynnyksestä ja siitä, että viranomaiset osaavat tunnistaa miehiin kohdistuvan lähisuhdeväkivallan entistä paremmin.
– Ajattelisin nousun johtuvan ennemmin näistä tekijöistä kuin siitä, että miehet kokisivat parisuhteissaan väkivaltaa aiempaa enemmän, Perälä pohtii Verkkouutisille.
Tällaista väkivaltaa miehet kokevat parisuhteissa
Miehiin kohdistuvan lähisuhdeväkivallan muodot vaihtelevat laajasti. Miessakkien Väkivaltaa kokeneet miehet -toiminnan anonyymeissa esitiedoissa 93 prosenttia asiakkaista kertoi viime vuonna kokeneensa henkistä väkivaltaa.
Fyysistä väkivaltaa oli kokenut hieman yli 70 prosenttia, taloudellista väkivaltaa 45 prosenttia ja seksuaalista väkivaltaa 17 prosenttia. Valtaosa tapauksista oli tapahtunut heterosuhteissa eli miesten ja naisten välisissä parisuhteissa.
Sama henkilö voi olla kokenut useita väkivallan muotoja.
Vastaavan väkivaltatyöntekijän Tuomo Perälän mukaan henkinen väkivalta voi olla esimerkiksi vähättelyä, miehisyyden tai isyyden mitätöintiä, uhkailua ja kontrollointia.
Se voi olla esimerkiksi harrastusten, sosiaalisten suhteiden tai muiden menemisten kontrollointia.
Tällaisissa tilanteissa nainen voi pyrkiä kontrolloimaan esimerkiksi sitä, missä ja milloin mies saa liikkua ilman häntä tai estää miestä tapaamasta ystäviään.
Fyysinen väkivalta voi olla tönimistä, lyömistä, raapimista, kuristamista tai tavaroilla heittämistä. Vakavimmissa tapauksissa on ollut kyse jopa puukotuksista.
Taloudellisessa väkivallassa voi olla kyse esimerkiksi yhteisten varojen luvattomasta käytöstä, salaa otetuista veloista tai vaatimuksista, että miehen kuuluu maksaa puolison omia menoja. Nainen voi kieltäytyä myös maksamasta yhteisiä lainoja, jotka oli sovittu yhdessä maksettaviksi.
Seksuaalinen väkivalta voi olla seksiin pakottamista, painostamista, vastentahtoista koskettamista tai miehen seksuaalisten kykyjen pilkkaamista.
Yksi seksuaalisen väkivallan muoto tai seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkaus voi olla sekin, että nainen lopettaa hormonaalisen ehkäisyn käytön kertomatta siitä miehelle suhteessa, jossa ehkäisyn käytöstä on yhteisesti sovittu. Tilanteeseen voidaan päätyä esimerkiksi silloin, kun nainen haluaa lapsen mutta mies ei. Silloin nainen hankkiutuu raskaaksi välittämättä miehen mielipiteestä.
– Väkivallan kokemuksissa on valtava kirjo. Nämä ovat vain esimerkkejä siitä, millaista väkivaltaa miehet kertovat kokeneensa, Perälä sanoo.
Perälän mukaan juuri seksuaalisesta väkivallasta miesten on usein kaikkein vaikeinta puhua. Hän on tehnyt havainnon, että viime vuosina miehet ovat uskaltaneet puhua tästäkin asiasta aiempaa avoimemmin.
Tilastot ovat vain jäävuoren huippu
Tilastoja tulkitessa on muistettava, että ne sisältävät vain viranomaisten tietoon tulleet tapaukset.
Perälä arvioi, että suurin osa tapauksista jää pimentoon. Tämä koskee niin miesten kuin naistenkin kokemaa lähisuhdeväkivaltaa. Hän viittaa Tilastokeskuksen vuonna 2023 julkaisemaan raporttiin, jonka mukaan vain viisi prosenttia parisuhdeväkivaltaa kokeneista miehistä ilmoitti asiasta poliisille. Naisista näin teki 11 prosenttia. Mies ilmoitti kokemastaan parisuhdeväkivallasta terveyspalveluihin vain kymmenessä prosentissa tapauksista, nainen 20 prosentissa.
– Näiden tietojen valossa naiset kertovat kaksi kertaa useammin väkivallasta viranomaisille kuin miehet.
Miehet siis kertovat esimerkiksi parisuhteissaan kokemastaan väkivallasta huomattavasti harvemmin kuin naiset. Perälän mukaan taustalla on miesten korkea ilmoittamiskynnys. Kynnys on erityisen korkea silloin, jos väkivallan tekijä on nainen.
Perälän mukaan moni mies kokee voimakasta häpeää siitä, että on joutunut kumppaninsa väkivallan kohteeksi. Taustalla vaikuttavat hänen mukaansa edelleen perinteiset käsitykset miehen roolista: miehen pitäisi kestää, pystyä puolustautumaan ja ratkaista ongelmansa itse.
– Moni kokee, että on jotenkin epäonnistunut miehenä, kun on antanut lähisuhdeväkivallan tapahtua eikä ole onnistunut estämään sitä.
Tässä tilanteessa asetelma kääntyy päälaelleen. Ikään kuin miespuolinen uhri olisi syyllinen naispuolisen tekijän väkivaltaisuuteen, vaikka asia ei ole näin. Väkivallan tekijä on aina vastuussa teoistaan, sukupuolesta riippumatta.
Häpeän lisäksi avun hakemista vaikeuttaa pelko siitä, kuinka muut suhtautuvat miehen kertomukseen. Perälä on törmännyt aiheeseen keskustellessaan lähisuhdeväkivaltaa kokeneiden miesten kanssa.
– Pahin pelko on, että heitä ei uskota tai heidän kokemaansa vähätellään, jos he kertovat lähipiirille, ystäville tai viranomaisille.
Perälän mukaan pelko ei ole täysin perusteeton. Miessakkien asiakastyössä tulee hänen mukaansa edelleen vastaan miehiä, jotka kokevat, ettei heidän kertomaansa väkivaltaa ole eri palveluissa otettu yhtä vakavasti kuin he olisivat toivoneet.
”Ei sitä oteta vakavasti jos miestä hakataan
naisen toimesta.” (Lähisuhdeväkivaltaa kokenut mies Miessakkien Vaiettu väkivalta-raportissa.)
Naisen kertomusta uskotaan joskus herkemmin
Erityisen vaikeita voivat Perälän mukaan olla tilanteet, joissa parisuhteen molemmat osapuolet kertovat joutuneensa väkivallan kohteeksi. Vaikka sekä mies että nainen olisivat väkivallan tekijöitä ja uhreja, nainen voidaan nähdä pelkästään uhrina ja mies väkivallan aiheuttajana.
Vastaavanlainen tilanne voi syntyä silloin, jos parisuhteessa väkivaltaisena osapuolena oleva nainen väittää valheellisesti miehen pahoinpitelevän häntä.
– Valitettavasti tuntuu, että naisen kertomusta uskotaan todennäköisemmin kuin miehen, Perälä sanoo.
Perälä kertookin kuulevansa asiakastyössään miehistä, jotka kokevat tulleensa sivuutetuiksi tai vähätellyiksi esimerkiksi sosiaalipalveluissa. Ammattilaiset saattavat herkemmin asettua naisen puolelle ja uskoa naisen versiota tapahtumista.
Hän korostaa samalla, että viranomaisten tehtävä ei tällaisissa tilanteissa ole helppo. Jos osapuolet antavat tapahtumista keskenään ristiriitaiset kuvaukset, viranomaisen on selvitettävä, mitä on tapahtunut ja millaista näyttöä väitteiden tueksi on.
Perälä toivoo myös, että ammattilaiset ottaisivat väkivallan nykyistä aktiivisemmin puheeksi sukupuolesta riippumatta. Hänen mukaansa miehiltä pitäisi kysyä väkivallan kokemisesta ja naisilta myös väkivallan käyttämisestä.
Samankaltaisia kokemuksia on raportoitu myös kansainvälisissä tutkimuksissa, joissa miespuoliset lähisuhdeväkivallan uhrit ovat kuvanneet ongelmia uskotuksi tulemisessa, tuen saamisessa ja palveluihin ohjautumisessa. Joissain tapauksissa lähisuhdeväkivallan uhriksi joutunut mies ei ole saanut minkäänlaista apua viranomaisilta.
Poliisi tunnistaa tapaukset aiempaa paremmin
Aiemmin monet miesuhrit ovat kokeneet, ettei edes poliisi ole aina ottanut heidän kohtaamaansa lähisuhdeväkivaltaa riittävän vakavasti.
Asiasta on olemassa tutkimusnäyttöäkin. Helsingin yliopistossa vuonna 2021 tehdyssä tutkimuksessa uhrin ja poliisipartion sukupuolen havaittiin olevan yhteydessä siihen, miten poliisi reagoi lähisuhdeväkivaltatilanteisiin. Poliisin toimet olivat tutkimuksessa vähäisimpiä sellaisilla kotihälytystehtävillä, joissa väkivallan uhri oli mies ja paikalle saapui kaksi miespoliisia.
Näissä tapauksissa rikosilmoituksen kirjaaminen, kiinniotto tai uhrin ohjaaminen tukipalveluihin oli muita tilanteita epätodennäköisempää. Poliisi reagoi puolestaan herkemmin tilanteissa, joissa uhri oli nainen.
Tulokset tukevat käsitystä siitä, että ainakin aiempina vuosikymmeninä poliiseilla on voinut olla jo ennen paikalle saapumista oletus, että kotiväkivaltahälytyksissä tekijä on lähtökohtaisesti mies ja uhri nainen.
Perälän mukaan tilanne on kuitenkin muuttunut parempaan suuntaan. Hän arvioi poliisin suhtautumisen miesuhreihin kehittyneen viimeisen kymmenen vuoden aikana selvästi. Osasyy tähän on se, että poliiseja koulutetaan nykyään tunnistamaan myös miehiin kohdistuva lähisuhdeväkivalta aiempaa paremmin.
Perälän mukaan Miessakkien asiakkaat kertovat nykyisin useimmiten, että poliisi on kohdellut heitä asiallisesti. Tämä koskee sekä poliisin käyntejä lähisuhdeväkivaltatilanteissa että myöhempää rikosprosessia.
– Poliisin toiminnasta tulee aiempaa vähemmän negatiivista palautetta.
Kielteisiä kokemuksia tulee hänen mukaansa silti edelleen sekä poliisista että muista palveluista.
Väkivalta voi jatkua eron jälkeen
Perälän mukaan lähisuhdeväkivalta ei aina pääty parisuhteen päättymiseen.
Miessakkien asiakastyössä tulee hänen mukaansa vastaan miehiä, jotka kertovat entisen kumppaninsa tehneen heistä eron jälkeen perättömiä lastensuojeluilmoituksia tai rikosilmoituksia.
Perälän mukaan ilmoituksissa miestä voidaan perusteettomasti syyttää esimerkiksi väkivaltaisuudesta, päihteiden käytöstä tai sopimattomuudesta vanhemmaksi.
– Joissain tapauksissa tarkoituksena voi olla miehen ja hänen lastensa välisen suhteen vahingoittaminen eron jälkeen, Perälä toteaa.
Perälä kuvaa tällaisia tapauksia mahdolliseksi henkisen väkivallan jatkumoksi. Tilanne voi olla miehelle raskas, jos hän joutuu samaan aikaan käsittelemään kokemansa lähisuhdeväkivallan seurauksia ja puolustautumaan viranomaisprosesseissa perättöminä pitämiään väitteitä vastaan.
Miessakkien asiakkaiden kertomusten perusteella ei voida arvioida, kuinka yleisiä perättömät rikos- tai lastensuojeluilmoitukset ovat. Perälä kuitenkin korostaa, että tällaisissakin tilanteissa miehen kannattaa jatkaa yhteistyötä viranomaisten kanssa ja kertoa omista kokemuksistaan mahdollisimman avoimesti. Viranomaisille kannattaa mahdollisuuksien mukaan toimittaa myös todistusaineistoa, joka osoittaa väitteet perättömiksi.
– Silloin viranomainenkin voi lopulta saada paremman käsityksen siitä, kuka puhuu totta ja kuka ei.
Naisiin kohdistuva väkivalta nostetaan useammin esille
Perälä arvioi miesuhrien korkean ilmoittamiskynnyksen liittyvän osittain siihen, miten lähisuhdeväkivallasta julkisuudessa puhutaan. Keskustelu painottuu voimakkaasti naisiin kohdistuvaan väkivaltaan, jolloin miesten kokemukset jäävät helpommin katveeseen.
– Eräs väkivaltaa kokenut mies sanoi minulle, ettei ole lukenut mediasta ainuttakaan juttua miesten kokemasta parisuhdeväkivallasta.
Perälän mukaan vähäinen näkyvyys voi vahvistaa kokemusta siitä, että mies on tilanteessaan yksin. Jos aihetta ei näe käsiteltävän julkisuudessa eikä tunne muita vastaavaa kokeneita, oman kokemuksen tunnistaminen lähisuhdeväkivallaksi ja avun hakeminen voivat vaikeutua.
– Vaikka asia ei ole näin. Viime vuonna Tilastokeskuksen mukaan joka neljäs lähisuhdeväkivallan uhri oli mies, Perälä huomauttaa.
Perälä korostaa, ettei naisiin kohdistuvan väkivallan vakavuutta tai siihen suunnattujen resurssien tarvetta pidä vähätellä. Hänen mukaansa kokonaiskuva jää kuitenkin vajaaksi, jos miesuhrit ja naisten tekemä lähisuhdeväkivalta jäävät keskustelussa sivuun.
– Toivoisin, että lähisuhdeväkivallasta puhuttaisiin ilmiönä ja tuotaisiin esiin, että sekä miehet että naiset voivat olla uhreja ja tekijöitä. Lähisuhdeväkivalta on väärin riippumatta siitä, kuka sitä tekee ja kuka joutuu sen kohteeksi.
Perälän mukaan monipuolisempi keskustelu voisi samalla auttaa sekä väkivallan uhreja että tekijöitä hakeutumaan tuen piiriin. Hän huomauttaa, että miehiin kohdistuvan lähisuhdeväkivallan vähättely julkisuudessa vaikeuttaa myös väkivaltaisten naisten asemaa. Kun ilmiöstä ei puhuta, väkivaltaisesti käyttäytyvät naiset eivät välttämättä osaa hakeutua avun piiriin käytöksensä takia.
Moni ei tiedä palvelujen olevan myös miehille
Ongelma ei ole ainoastaan siinä, uskaltavatko miehet kertoa väkivallasta. Kaikki eivät myöskään tiedä, millaista apua heille on tarjolla. Monelle on kehittynyt käsitys, että lähisuhdeväkivaltaa kohdanneiden uhrien palvelut olisi tarkoitettu vain naisille.
– Todellisuudessa valtaosa tukipalveluista on kaikille, myös miehille, Perälä kertoo.
Hän nostaa esimerkiksi turvakodit, joihin voivat hakeutua miehetkin. Tätä asiaa kaikki eivät kuitenkaan tiedä.
Väärät käsitykset voivat osaltaan johtua siitä, jos palveluita markkinoidaan ennen kaikkea väkivaltaa kohdanneiden naisten tukipalveluina.
Palveluiden saatavuudessa näyttääkin olevan selvä ongelma. Lähisuhdeväkivaltaa kokeville miehille on apua tarjolla, mutta siitä ei kerrota riittävän näkyvästi.
Perälä toivoo, että lähisuhdeväkivaltapalvelut toisivat viestinnässään nykyistä selvemmin esiin sen, että apua tarjotaan myös miehille. Samalla hänen mukaansa tarvitaan enemmän nimenomaan miehille suunnattuja palveluita.
Mieserityisessä palvelussa merkitystä voi hänen mukaansa olla esimerkiksi sillä, että väkivallan kokemuksista voi keskustella miespuolisen työntekijän kanssa.
– Se voi madaltaa joidenkin miesten kynnystä hakea apua. Esimerkiksi meillä Miessakeissa asiakkaille on ollut todella tärkeää, että he ovat voineet puhua miespuolisille työntekijöille.
Edistystä on tapahtunut
Miessakit ry:n Väkivaltaa kokeneet miehet -toiminta on tarjonnut tukea väkivaltaa kokeneille miehille noin kymmenen vuoden ajan. Toiminta käynnistyi hankkeena ja on jatkunut viimeiset seitsemän vuotta pysyvänä toimintamuotona. Perälän mukaan noin 80–85 prosenttia asiakkaista hakeutuu palveluun lähisuhdeväkivallan vuoksi, ja heistä valtaosa kertoo heterosuhteissa tapahtuneesta parisuhdeväkivallasta.
– Asiakasmäärämme on ollut aika tasainen vuosien saatossa, mutta esimerkiksi viimeisen kolmen vuoden aikana yhteydenotoissa on tapahtunut kasvua.
Perälän mukaan tilanteessa on tapahtunut kymmenessä vuodessa myös myönteistä kehitystä. Miesten kokemasta lähisuhdeväkivallasta puhutaan aiempaa enemmän ja miehet kertovat kokemuksistaan useammin. Lisäksi ammattilaiset tunnistavat ilmiötä paremmin eikä miehiin kohdistuvaa väkivaltaa vähätellä yhtä paljon kuin esimerkiksi kymmenen tai 20 vuotta sitten.
Työtä on hänen mukaansa kuitenkin edelleen paljon. Monilla elää vieläkin sitkeänä käsitys, jonka mukaan mies olisi parisuhteessa automaattisesti aina väkivaltainen osapuoli ja nainen heikko uhri. Huolimatta siitä, että osa naisista todistettavasti käyttäytyy väkivaltaisesti miehiä kohtaan.
Perälä toivookin, että ammattilaispalveluissa olisi nykyistä enemmän tukipalveluita väkivaltaisesti käyttäytyville naisille. Palveluissa heidät helposti nähdään edelleen vain uhrin roolissa.
Väkivallan kohteeksi joutuneelle miehelle Perälän tärkein viesti on, ettei kokemusta tarvitse vähätellä eikä tilanteen kanssa tarvitse jäädä yksin.
– Apua on saatavilla tilanteeseen moneltakin taholta.
FAKTA: Mistä väkivaltaa kohdannut mies voi saada apua?
– Miessakit ry:n Väkivaltaa Kokeneet Miehet tarjoaa maksutonta ja luottamuksellista keskusteluapua sekä vertaisryhmätoimintaa väkivaltaa kokeneille miehille. Apua voi saada esimerkiksi puhelimitse, sähköpostilla ja tapaamisissa. Päivystyspuhelin 044 751 1340 palvelee maanantaista keskiviikkoon kello 9–12. Muina aikoina numeroon voi jättää soittopyynnön. Palveluun saa yhteyttä myös sähköpostitse vakivaltaa.kokeneet.miehet(at)miessakit.fi.
– Nollalinja 116 016 auttaa lähisuhdeväkivaltaa tai sen uhkaa kokeneita sukupuolesta riippumatta. Maksuton puhelin palvelee ympäri vuorokauden vuoden jokaisena päivänä. Nollalinjalla on myös chat-palvelu.
– Turvakodit ovat tarkoitettu lähisuhdeväkivaltaa tai sen uhkaa kokeville sukupuolesta riippumatta. Turvakotiin voi hakeutua myös mies. Kaikkien turvakotien yhteystiedot löytyvät Nollalinjan sivuilta.
– Miessakit ry:n Lyömätön Linja tarjoaa apua miehille, jotka ovat käyttäneet väkivaltaa läheisiään kohtaan tai ovat huolissaan omasta väkivaltaisesta käyttäytymisestään. Palveluun voi hakeutua varaamalla ajan yksilötapaamiseen.
LUE MYÖS:
1750 uhria: Pojat joutuivat tyttöjä useammin perheväkivallan kohteeksi
