Kun aselepo Ukrainan ja Venäjän välillä aikanaan toteutuu, Eurooppa kykenee nimekkäiden sodankäynnin asiantuntijoiden mielestä tarjoamaan Ukrainalle uskottavat turvatakuut tarvittaessa myös ilman Yhdysvaltojen aktiivista osallistumista.
Vaikka rintamalinjan pituus ja Venäjän armeijan koko saattavat antaa vaikutelman tehtävän ylivoimaisuudesta, oikean joukkokoonpanon, taloudellisten satsausten ja poliittisen kehyksen avulla Euroopan voimavarat hänen mukaansa riittävät.
Tähänastisessa keskustelussa on yleensä joko vähätelty Ukrainaan sijoitettavien monikansallisten joukkojen määrää tai paisuteltu sitä niin merkittävästi, että niiden kokoaminen näyttäytyy mahdottomana, Michael Kofman ja Jack Watling toteavat War on the Rocks -verkkojulkaisussa.
Kofman on ajatushautomo Carnegien sotatutkija. Watling toimii maasodankäynnin tutkijana Royal United Services Institutessa.
Ukrainan läntisten kumppanien ensimmäinen tehtävä olisi heidän mukaansa osallistua Ukrainan asevoimien jälleenrakentamiseen muun muassa reservin muodostamisessa ja mobilisointijärjestelmän ajanmukaistamisessa.
Lännen tuella Ukrainan pitäisi myös pystyä ylläpitämään joukkoja, jotka riittävät miehittämään rintamalinjan avainalueet ja ennaltaehkäisemään Venäjän tulevat hyökkäykset omien suorituskykyjensä ja läntisten joukkojen muodostaman pelotteen avulla.
– Suunniteltuja monikansallisia joukkoja ei tarvitsisi olla kaikkialla Ukrainassa. Niiden on oltava läsnä kolmella suunnalla, ja niillä on oltava riittävä liikkuvuus voidakseen tarvittaessa ryhmittyä uudelleen rintamalla, he sanovat.
Venäjän mahdollinen hyökkäys suuntautuisi heidän mukaansa ennakoitavissa oleviin suuntiin, joista ilmeisimmät ovat Kiova, Harkova ja Donetsk. Läntiset joukot eivät sijoittuisi näille alueille rintamajoukkoina vaan Ukrainan omia joukkoja tukevana portaana.
– Kun otetaan huomioon venäläisten joukkojen laadun merkittävä heikkeneminen kolmen viime vuoden aikana käytyjen taistelujen kuluessa, sijoitettavat joukot voivat aluksi olla vain kolme taisteluprikaatia tai vastaava kokoonpano. Joukkoja voisi olla tarpeen ajan mittaan kasvattaa, kun Venäjä täydentää omia joukkojaan. Tämä tarkoittaisi ehkä 15 000–20 000 sotilasta paikan päällä sekä 30 000–40 000 sotilasta jatkuvassa rotaatiossa, yhteensä siis 45 000–60 000 sotilasta, he toteavat.
Britannian ja Ranskan alustavat suunnitelmat viittaavat heidän mukaansa siihen, että vaikka sitoumus ylittäisi Naton eurooppalaisten jäsenten nykyiset voimavarat, sen toteuttamista ei pidetä epärealistisena.
Olennaista olisi se, että operaatio ei lankeaisi ensisijaisesti etulinjan valtioiden harteille, vaan juuri Britannian ja Ranskan kaltaiset läntisen Euroopan maat – ihannetapauksessa yhdessä Turkin kanssa – kantaisivat päävastuun.
Vaikka Kreml tuskin lakkaa vastustamasta läntisten joukkojen sijoittamista Ukrainan maaperälle, on Kofmanin ja Watlingin mielestä kaikkea muuta kuin selvää, pystyisikö Venäjän pahoin runneltu armeija estämään tällaisen operaation toteuttamisen. Kyse ei siis ole niinkään voimavarojen riittävyydestä tai eskalaation riskistä, vaan eurooppalaisten johtajien päättäväisyydestä ja poliittisesta tahdosta.
