85 vuotta sitten, myöhään iltapäivällä 26. marraskuuta 1939, peltoaukealle Mainilan kylässä ammuttiin seitsemän tykinlaukausta. Yksi historian tunnetuimmista false flag -operaatioista oli käynnistynyt.
Neuvostoliiton virallinen lehti Pravda kertoi: Leningradin piirin päämajan mukaan joukkojamme, jotka olivat noin kilometri luoteeseen Mainilasta, tulitettiin 26. marraskuuta klo 15.45 yllättäen Suomen puolelta tykkitulella. Suomalaiset ampuivat kaikkiaan seitsemän tykinlaukausta. … Eversti Tihomirov, piirin esikunnan ensimmäisen osaston päällikkö lähetettiin tutkimaan tapahtumaa paikan päälle. Provokaatio herätti suurta suuttumusta Suomen tykistön hyökkäyksen kohteena olevan alueen yksiköissä.
Kuolleiden nimiä ei tiettävästi ole koskaan julkaistu – mikäli kuolleita edes oli. Ainakaan tykinkuoppia todistaneet suomalaiset eivät mitään ruumiita nähneet, eikä Puna-armeijan miehistövahvuuskaan arkistotietojen mukaan ollut muuttunut.
Neuvostoliiton ulkoministeri eli ulkoasiainkomissaari Vjatšeslav Molotov lähetti samana iltana Suomen suurlähettiläälle Aarno Yrjö-Koskiselle nootin, jossa oli jo valmiina tulkinta siitä, että Suomi ampui nuo laukaukset. Suomi lähetti seuraavana päivänä vastanootin, jonka mukaan heidän tutkintansa mukaan laukaukset ammuttiin Neuvostoliiton puolelta. 28. marraskuuta Neuvostoliitto irtisanoi Suomen kanssa solmimansa hyökkäämättömyyssopimuksen, ja 30. marraskuuta alkoi talvisota.
Venäjä on viime vuosina erikoistunut uudelleenkirjottamaan historiaansa. Suomea on syytetty jatkosodan johdosta kansanmurhasta, Stalinin vainoja tutkinut järjestö lakkautettu ja jatkosodan eli ”suuren isänmaallisen sodan” muistaminen valtiollisesta linjasta poikkeavassa sävyssä kriminalisoitu.
Mainilan operaation suhteen Venäjä ei ole koskaan täysin hyväksynyt vastuutaan tapahtuneesta tai varsinkaan myöntänyt, että Neuvostoliiton puna-armeija ampui nämä kuuluisat laukaukset. Parhaimmillaan lähinnä kierrellään, että asia ole aivan selvä.
Näin teki myös Sobesednik-sivusto jo kauan ennen kuin Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Vuonna 2013 sivusto kirjoitti, että toistaiseksi ei ole selvinnyt kuka laukaukset ampui, mutta Stalin käytti tilannetta mestarillisesti hyväkseen. Artikkeli on otsikoitu Viisi naurettavinta syytä aloittaa sota. Muita mainittuja ovat Frans Ferdinandin salamurha 1914, joka johti ensimmäiseen maailmansotaan sekä Hondurasin ja El Salvadorin välinen ”sadan tunnin sota”, joka alkoi Hondurasin hävittyä El Salvadorille Fifa-ottelussa 1970.
”Kukaan ei tiedä, mutta Suomi oli paha”
Viime syksynä Venäjän puolustusministeriön alainen Sotahistoriallinen julkaisu julkaisi Venäjän asevoimien museon vanhemman tutkijan Boris Tšernetsovin artikkelin talvisotaan johtaneista olosuhteista ja niitä edeltäneistä neuvotteluista. Tšernetsov esitti, että Suomen puolustusvoimien sotilaiden oli toistuvasti havaittu tulleen rajan yli Neuvostoliiton puolelle. Näin kirjoittajan mukaan Mainilan laukaukset eivät olleet yksittäinen provokaatio, vaan osa jatkumoa. Tšernetsovin mukaan Stalin ei myöskään käyttänyt Mainilan laukauksia hyväkseen sodan aloittaakseen, vaan päätös sotatoimista tehtiin siksi, että Stalinin orkestroimat neuvottelut epäonnistuivat.
Tšernetsov ohittaa kokonaan esimerkiksi sen tosiasian, että liikekannallepanokäskyjä oli jo annettu jo viikkoa ennen Mainilan laukauksia. 19. marraskuuta 1939 puolustusasiankomissaari Kliment Vorošilov oli allekirjoittanut määräyksen Neuvostoliiton vähemmistösuomalaisista koostuneen valearmeijan eli ”Suomen kansanarmeijan” perustamisesta. Tämän nukkearmeijan oli tarkoitus toimia valloitettavan Suomen valehallitukseksi rakennetun Terijoen hallituksen asevoimina.
Tällä logiikalla voisi hyvin argumentoida, että kun lavastetut ”Suomen kansanarmeija” ja Terijoen hallitus oli jo luotu, saattoi lisää lavastuksia luoda matalalla kynnyksellä.
Tšernetsovin narratiivia noudattelee myös kreditoimaton kirjoitus Venäjän sotahistoriallisen seuran sivuilla. Sen mukaan Neuvostoliitto halusi Suomen kanssa Baltian maiden tapaan solmitut avunantosopimukset, mutta ”Suomi kieltäytyi”. Artikkeli ei mainitse, että Neuvostoliitto edellytti saavansa sotilastukikohtiaan näihin itsenäisiin valtioihin vaan jatkaa, että Suomen kieltäytyminen selittyy ”suurilta osin Suomen hallitsevien piirien äärimmäisen vihamielisellä ja aggressiivisella asenteella Neuvostoliittoa kohtaan”.
Kirjoitus jatkuu, että ”Moskova ei luopunut toivosta konfliktin rauhanomaiseksi ratkaisemiseksi ja tarjosi useita vaihtoehtoja sopimuksen tekemiseen.” Se ei saanut haluamaansa, joten Stalin ”totesi tiukasti”, että koska Leningradia ei voi siirtää, pitää rajaa siirtää.
Mainilan laukaukset Sotahistoriallisen seuran kirjoitus ohittaa varsin lyhyesti lainaten Molotovin lausuntoa. Sen mukaan ”Suomen valkokaarti ryhtyi uuteen alhaiseen provokaatioon”. Kirjoitus jatkaa vain, että kiistat ampujasta jatkuva edelleen, ja suomalaiset ”yrittivät todistaa” jo vuonna 1939 että koko ”Mainilan insidentti oli vain Moskovan provokaatio”.
Väite siitä, että Suomi olisi tahallisesti provosoinut Neuvostoliittoa hyökkäämään, ei ole kovin looginen. Suomen asema oli joka tapauksessa epätoivoinen: sitä painosti ylivoimainen vihollinen.
Putinin kriitikko kertoo vangin tarinan
Lohdullisesti myös muuta esiintyy. Esimerkiksi Putinin entinen taloudellinen neuvonantaja, ekonomisti Andrei Illarionov kirjoitti marraskuussa 2022 Livejournal-blogiinsa pitkän ja huolellisen tekstin talvisotaan johtaneista tekijöistä. Hän kertaa kirjoituksessaan Suomen sotavangiksi saaman vangin numero 8329 kertomaa. Vanki oli Mainilan laukausten aikaan toiminut 68. rykmentin tykistötiedustelussa.
Kello 15 kaikki konekiväärijoukkueiden avoimissa paikoissa olleet partiot oli määrätty siirtymään korsuihinsa ja pysymään niissä toistaiseksi. Vanki oli tykistömies, joten hän oli kiirehtinyt havaintopisteeseensä. Klo 16 tienoilla Mainilan suunnalta kuului laukaisun ääniä ja räjähdyksiä. Kun vanki myöhemmin kasarmilla oli ilmoittanut havaintonsa tiedusteluryhmänsä päällikölle, oli tämä määrännyt, että laukaisun äänet eivät olleet tulleet sieltä mistä ne oli havainnoitu, vaan Suomen puolelta. Ryhmän päällikkö oli väittänyt, että Neuvostoliiton puolella oli turvallisuuspalvelu NKVD testannut uutta kranaatinheitintä ja siksi partiot oli määrätty korsuihin, mutta kuitenkin lähes samaan aikaan suomalaiset oli ampuneet ja yhden neuvostopataljoonan korsu oli saanut osuman. Tiedusteluryhmän päällikkö oli vielä sanonut tykistömiehelle, että pitää muistaa, että ampuminen tuli Suomen puolelta ja kaikki mitä tämä näki ja kuuli ja on sotilassalaisuus, jollaisten paljastamisesta voi seurata korkein mahdollinen rangaistus.
Sotavankien kertomuksia on useasti myöhemmin historiankirjoituksessa kyseenalaistettu epäluotettavina ja ristiriitaisina, mutta arvo sinällään on sillä, että niitä on kerrannut julkisesti Andrei Illarionov. Illarionov jätti tehtävänsä presidentti Vladimir Putinin taloudellisena neuvonantajana vuonna 2005 ja työskentelee nykyään yhdysvaltalaisen ajatushautomo Center for Security Policyn analyytikkona. Putinin vallattua Krimin Ukrainalta vuonna 2014 Illarionov varoitti, että ellei Putinia pysäytetä, voi Suomikin olla uhattuna.
Ei olisi ensimmäinen kerta.
